PRINSESSA JA SULHANEN

Oli nuori ja kaunis neito, joka oli alhaisesta suvusta, mutta hän oli kuitenkin jalosta suvusta, vaikka hän ei sitä tiennyt. Aikuiseksi vartuttuaan hän etsi itselleen sopivaa aviomiestä, joka rakastaisi häntä. Usein hän meni kokouksiin, joissa istui itseään ylhäisinä pitäviä nykyajan kristittyjä. Heidän keskuudestaan hän toivoi löytävänsä elämänsä miehen, joka rakastaisi hänen sieluansa. Hän viihtyi vaskisia ristejä kantavien nuorten naisten ja miesten seurassa ja keskusteli mielellään heidän kanssaan rakkausasioista.

Erään juhlakokouksen jälkeen neidolle suositeltiin, että hän tutustuisi erääseen mystiseen Jeesukseen. Se olikin rakkautta ensisilmäyksellä. Kihlajaiset oli tarkoitus pitää upeassa kirkossa, mutta mystinen sulhanen ei tullutkaan paikalle. Silloin nykyajan kristityt varoittivat neitoa ja sanoivat, että 'hänen kihlattunsa ei saanut olla se alhainen juutalainen palvelija, joka asui taivasten kuningaskunnan linnassa, vaan hänen tuli olla heidän kirkossaan asuva Jeesus'. Heidän sanansa sekoitti neidon sydämen perinpohjin. Neito lähti omaan pieneen taloonsa pettyneenä ja murheellisena. Hän kysyi itseltään: "Olenko rakastumassa väärään mieheen?"

Tulevina vuosina neito huomasi, että alhainen juutalainen palvelija, jota Jeshuaksi kutsuttiin, oli jatkuvasti nykyajan kristittyjen naisten ja miesten halveksinnan kohteena. Tämä johtui siitä, että alhaisen juutalaisen palvelijan kestävä uskollisuus ja totisuus neitoa kohtaan oli kuitenkin alkanut herättämään kateutta ja jopa suuttumusta. Neito ei tiennyt mitä ajatella, vaan vietti enimmäkseen aikaa vaskisia ristiriipuksia kantavien nuorten naisten ja miesten kanssa, jotka opettivat hänelle katolilaisten kristittyjen sepittämiä opetuksia mystisestä Jeesuksesta ja neito piti kuulemansa totena. Samalla hän kuitenkin tunsi, että hänen sydämestään puuttui jotain oleellista. Usein hän muisteli, että 'miksi hänen sulhasensa ei ollut tullut kihlajaisiin? Mikä oli syynä siihen, että hän ei tuntenut rakastettuansa'? Koko ajan hän tunsi olevansa aivan kuin eksyksissä. Kaikin tavoin nykyajan kristityt varoittivat häntä, että hän ei etsisi alhaisen juutalaisen palvelijan juutalaisen suvun juuria. Se oli nykyajan kristittyjen mielestä judaistista opetusta, heresiaa, joka oli kumoutunut Jeesuksen sovitustyön kautta.

Kun nykyajan kristityt miehet näkivät, että kaunis neito oli jo alkanut vieraantua alhaisesta juutalaisesta palvelijasta, he rohkaistuivat ja lähestyivät häntä ja pyrkivät hänen suosioonsa. Kauniille neidolle ei kuitenkaan kelvannutkaan millainen mies tahansa. Hän tavoitteli vaskisia ristejä kantavien miesten keskeltä ylväimpiä, lahjakkaimpia, vaikutusvaltaisia ja varakkaimpia miehiä ja toivoi jonkun heistä täyttävän hänen sydämensä kaipauksen.

Aina juhlakokousten jälkeen neito palasi kotiinsa. Yllättäen talon ovelle koputettiin ja joku tuntematon palvelija toi hänelle lahjan. Kun hän avasi lahjan, löysi hän ovaalin muotoisen korurasian sisältä kultaisen riipuksen, jossa oli kaksitoista kaunista helmeä, joihin jokaiseen oli kullattu kaunis menora. Hän kiiruhti iloisena ja onnellisena peilin eteen ja sovitti helmiriipusta kaulaansa. Samalla hän mietti, kuka oli se mies, joka oli lähettänyt nämä kauniit helmet. Sitä miettiessään, hänen mieleensä tuli eräs nykyajan kristitty mies, joka oli liehitellyt häntä ja voimakkaasti pyrkinyt hänen suosioonsa. Hän oli jo aiemmin saanut mieheltä lupauksen, että jos hän rakastuisi häneen, voisi hän saada lahjaksi suuren vaskisen ristiriipuksen.

Neito odotti seuraavaa juhlakokousta kärsimättömänä. Hän halusi tavata tuon miehen, jota hän luuli helmikorun antajaksi. Kuukauden kuluttua olikin suuri juhla eräässä rukoushuoneessa. Neito tapasi siellä monia tuttuja ja miehen, joka kenties oli lahjoittanut helmiriipuksen. Neito antautui tuon miehen vieteltäväksi ja pian olivat viralliset häät.

Nuori avioliitto alkoi kuitenkin pettymysten merkeissä. Mies osoittautui pinnalliseksi huikentelijaksi, joka rakasti vain juhlimista ja monien tyttärien suosiota. Avioliitto kariutui nopeasti ja päätyi kipeään eroon. Neito ymmärsi, että jättämänsä mies ei vastannut hänen sydämensä ja sielunsa kaipaukseen. Kului useita viikkoja, ja hän sai jälleen yllättäviä lahjoja: kauniita kultapalmikoita, erilaisista jalokivistä tehtyjä sormuksia, joiden kiviin oli kaiverrettu erikoisia kirjaimia. Hän sai kirjaeltuja vaatteita, menorakoruja ja rannerenkaita, joihin oli kuvattuna korkeilla muureilla jokin outo kaupunki. Hän kyseli vaskiristejä kantavilta tyttäriltä asiaa, mutta kun he kuulivat kysymyksen, olivat he tuohduksissa. Hän ei voinut mitenkään aavistaa, että vaskisten ristien kantajien kaltoin kohtelema, kuninkaan alhainen palvelija, oli ne lähettänyt.

Eräänä päivänä hän rohkaisi mielensä ja lähti kotikokoukseen, joka järjestettiin erään vaskista ristiä kantaneen miehen luona. Hän pukeutui lahjaksi saamaansa upeaan juhlapukuun, joka oli taitavasti tehty satiinista ja silkistä ja joka oli kirjailtu kauniisti kullatulla pitsillä. Hän asetti päähänsä lahjaksi saamansa kauniin diaran. Hän astui kokoustilaan nykyajan kristittyjen mielestä kuin prinsessa. Monet ajattelivat hänestä, että 'mikähän tuokin luulee olevansa'? Toiset ajattelivat, 'että hän halveksii muita ylpeydellään'. Jotkut sanoivat hänelle julkisesti, ettei 'juutalaisilla ole mitään etua heihin nähden'.

Ei mennyt kauankaan, kun hän löysi uuden miehen, jonka kanssa hän avioitui, mutta siitäkin seurasi vain sydänsuruja. Avioliitot seurasivat toinen toistaan ja prinsessa kävi aina vain surullisemmaksi ja lohduttomammaksi. Hän päätteli mielessään, että hänelle ei ehkä olisikaan olemassa sellaista miestä, jota hänen sydämensä ja sielunsa kaipasi. Niinpä hän päätti aloittaa yhteiskristillisen haureussuhteen ja olla yhtäaikaa rakastajatar monelle ristiriipusta kantavalle miehelle. Hän päätti, että hän ei meinisi avioliittoon kenenkään kanssa.

Aikaa kului ja neito vanheni, mutta edelleen hän oli onneton ja eli kurjaa elämäänsä. Välillä hän oli niin epätoivoinen, että hän toivotti itsellensä kuolemaa. Kuitenkin kaiken murheen keskellä hän sai edelleen hienoja lahjoja: juhlarasioita ja juhlakenkiä, joiden pohjiin oli korukirjaimin kirjoitettu outoja sanoja, jotka koskettivat jotakin tuntematonta kansaa. Näiden lisäksi hän sai erilaisia kultaisia koruja ja kauniita vaatteita. Hän mietti mielessään, että kuka lähetti hänelle näitä rohkaisevia ja lohduttavia lahjoja, joissa kaikkissa kerrottiin jostakin oudosta kansasta ja sen kuninkaasta. Hän alkoi sydämessänsä tutkimaan, mistä nämä lähetetyt palvelijat olivat tulleet hänen luokseen.

Pian hän ymmärsi, että kaikki lahjat olivat tulleet taivasten kuningaskunnan kuninkaan linnasta. Neito ajatteli mielessään, että olisiko mitenkään mahdollista, että joku ristiriipuksella varustettu prinssi olisi nämä lahjat lähettänyt kuninkaan linnasta? Hän päätti lähteä käymään kuninkaan linnassa. Hän pukeutui kuninkaan linnasta saamaansa upeaan juhlapukuun, mutta hän laittoi kaulaansa nykyajan kristittyjen miehien antaman ison vaskisen ristin.

Hän saapui pitkän ja vaivalloisen kävelymatkan jälkeen kuninkaallisen linnan eteen. Häntä vastassa oli tuo halveksittu ja alhainen juutalainen palvelija, Jeshua, jolle hän jätti vaatteensa. Neito tunsi inhoa ja vastenmielisyyttä, kun hän törmäsi tähän juutalaiseen palvelijaan ja joutui turvautumaan hänen apuunsa. Kuninkaan palvelijat ohjasivat kauniin neidon suuren salin perälle.

Yhtäkkiä kullalla koristetut kaksoisovet avautuivat ja vanha kuningas nousi punaisella matolla päällystettyjä portaita pitkin kultaisen valtaistuimen tykö. Istuuduttuaan alas kuningas kysyi:

- Mikä on hätänä, pikkuiseni?

- Herrani, kuningas! Tulin kysymään, kuka täällä taivasten kuningaskunnan linnassa on lähettänyt minulle niin paljon kauniita ja kalliita lahjoja?

- Miksi tahdot sen tietää?

- Olen erehtynyt monta kertaa lahjan lähettäjästä. Nyt tiedän, että hän asuu tässä linnassa, mutta en tunne, kuka hän on.

- Voin neuvoa, pikkuiseni. Täällä ei ole muita kuin vain tuo alhainen juutalainen palvelijani, jota olet vähätellyt, vältellyt ja halveksinut.

- Tarkoitatko, oi kuningas, ristiriipusten kantajien Jeesusta? Alhainen palvelijasihan on vain juutalainen Jeshua, ei Jeesus! Ristiriipusten kantajat opettivat, että minun tulee luopua kaikesta mikä liittyy heprealaisuuteen, mutta ristiriipuksen kantajaa, jota Jeesukseksi kutsutaan, saan seurata.

- Hyväksyisitkö, jos suosittelisin sinulle, että tutustuisit häneen, ja hänen taivasten kuningaskuntaa käsitteleviin heprealaisiin opetuksiinsa?

- Oi, kuningas! Kuningas on tainnut nyt erehtyä! Eihän hän ole minua varten, vaan juutalaisia varten, kuten vaskiristejä kantavat ovat minulle opettaneet. Miksi loukkaat minua ja pyydät minua tutustumaan tähän alhaiseen juutalaiseen palvelijaasi? Pidätkö minua niin ala-arvoisena?

- Pikkuinen, tunnen kaikki sinun surulliset vuotesi. Kuinka olet kaivannutkaan jotain, jota et mistään ole löytänyt! Pikkuiseni, rakkaani, mitä aiot tehdä? Pidätkö ylpeytesi, vaskisen ristisi, monet rakastajasi ja menet ohi alhaisen palvelijani, jota olet tietämättäsi koko ajan ikävöinyt?

- En usko, oi, kuningas, että minua varten olisi enää olemassa mitään kaipauksen täyttymystä. Oi, kuningas, älä enää herätä toivoani, sillä pettyisin taas!

- Olen antanut sinulle neuvoni - oman sydämeni, pikkuiseni.

Sen sanottuaan vanha kuningas nousi valtaistuimeltaan ja asteli portaita alas salin sivuhuoneeseen. Hän katsoi samalla neitoa tutkivin, mutta niin surumielisin silmin.

Kun neito palasi kuninkaan alhaisen palvelijan luo, ojensi hän hyvin ystävällisesti ja nöyrästi neidolle vaatteet ja auttoi päällystakin hänen ylleen. Neito oli suuttunut ja inhosi alhaista juutalaista palvelijaa. Lähtiessään hän tiuskaisi alhaiselle palvelijalle: "Vai halveksii kuningas minua! Minunko pitäisi alentua ja tutustua sinuun ja opetuksiisi?!"

Edellistä tapahtumaa seurasi monet haureuden vuodet eri rakastajien kanssa, joilta hän sai lahjaksi vain vaskesta ja tinasta tehtyjä ristiriipuksia, mutta kaikesta huolimatta taivasten kuningaskunnan linnasta saapui edelleen arvokkaita lahjoja. Neito pyrki jakamaan saamiaansa lahjoja ristiriipusten kantajille, mutta he kieltäytyivät ottamasta niitä vastaan, koska ne olivat heidän mielestään liian kerettiläisiä.

Eräänä päivänä neito avasi surullisena ja apeana pyhät kirjoitukset. Hän avasi vapisevin sormin profeetta Hesekielin kirjoituksen ja luki ääneen:

"Näin oli syntymäsi: sinä päivänä, jona synnyit, sinulta ei leikattu napanuoraa, sinua ei pesty vedellä, että olisit puhdistunut, sinua ei hierottu suolalla eikä sinua kääritty kapaloihin. Eikä kenkään sinua säälinyt, niin että olisi tehnyt sinulle mitään tällaista ja armahtanut sinua, vaan sinut pantiin heitteille kedolle: niin halpana pidettiin sinun henkeäsi sinä päivänä, jona synnyit. Mutta minä kuljin sinun ohitsesi ja näin sinut, kun sätkyttelit verissäsi. Ja minä sanoin sinulle, kun olit siinä verissäsi: 'Sinun pitää elämän' - niin sanoin minä sinulle, kun olit siinä verissäsi: 'Sinun pitää elämän, minä teen sinut kymmentuhantisiksi kuin pellon laihon'.(Hes. 16:4 - 7a)."

Pyhä sana iski terävästi kuin miekka! Neito sanoi itsekseen: "Enkö minä olekaan alhaisesta suvusta? Kuka minut vauvana pelasti varmalta tuholta? Minun on luettava lisää."

"Sitten sinä vartuit, tulit isoksi ja ehdit kauneimpaan kukoistukseesi, rintasi paisuivat ja hiuksesi kasvoivat; mutta vielä sinä olit alaston ja paljas. Niin minä kuljin ohitsesi ja näin sinut ja katso, sinun aikasi oli lemmen aika. Ja minä levitin liepeeni sinun ylitsesi ja peitin häpysi. Ja minä vannoin sinulle ja menin liittoon sinun kanssasi, sanoo Adonai, Adonai; sinä tulit minun omakseni (Hes. 16:7b -8)."

Neito sanoi järkyttyneenä: "Onko pelastajani tuo alhainen juutalainen palvelija, joka on kuninkaan linnassa?Mikä minussa oli hänelle niin arvokasta ja rakasta, että hän pelasti minut varmalta kuolemalta? Miten tämä juutalainen palvelija tietää minun aikuisuuteni ajan?"

"Minä pesin sinut vedellä, huuhtelin sinut verestäsi ja voitelin sinut öljyllä. Minä puetin sinut kirjaeltuihin vaatteisiin, kengitsin sinut sireeninnahkakenkiin, sidoin päähäsi hienopellavaisen siteen ja hunnutin sinut silkillä. Minä koristin sinut koruilla, panin rannerenkaat käsiisi ja käädyt kaulaasi ja panin nenärenkaan nenääsi, korvarenkaat korviisi ja päähäsi kauniin kruunun. Niin koristettiin sinut kullalla ja hopealla, sinun pukusi oli hienoa pellavaa, silkkiä ja kirjaeltua vaatetta ja sinä sait syödä lestyjä jauhoja, hunajata ja öljyä. Sinusta tuli ylenmäärin kaunis ja sinä kelpasit kuninkaalliseen arvoon. Ja sinun maineesi kulki pakanakansoihin kauneutesi tähden, sillä se oli täydellinen niiden kaunistusten takia, jotka minä sinun yllesi panin; sanoo Adonai, Adonai. Mutta sinä luotit kauneuteesi ja harjoitit haureutta maineesi nojalla ja vuodatit haureuttasi jokaiselle ohikulkijalle: 'Saakoon tuokin!'(Hes.16:9 - 15)."

Kun hän oli lukenut tämän kirjoituksen, hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä. Hän vaipui murtuen lattialle. Hän viimein ymmärsi olevansa heprealaisen kansan tytär, joka oli harjoittanut haureutta ristiriipuksia kantavien miesten kanssa. Hän tunnusti Israelin Elohimin edessä syntinsä, pyysi anteeksi rikkomuksensa ja pyysi Jeshuan pyhän veren puhdistusta. Kun hän oli rukoillut ja itkenyt lattialla Elohimin edessä, nousi hän ylös, riisui kaulastaan vaskisen ristin, väänsi sen solmuun ja polki sitä kenkiensä alla ja huusi: "En ole enää nykyajan kristitty, vaan olen heprealainen ja haluan tuntea Jeshuan ja Hänen taivasten kuningaskunnan opetuksensa. Kihlattuni Jeshua on Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti!"

Hän viskasi kaikki haureutensa palkaksi saamansa ristikorut roskiin ja pukeutui kaikkein kauniimpiin heprealaisiin vaatteisiinsa ja koruihinsa. Kun hän katsoi peiliin, hän huomasi, että kaikki, mitä hänellä oli yllään, oli hän saanut lahjaksi tuolta alhaiselta juutalaiselta palvelijalta. Hän tunsi syvää katumusta ja häpeää. Hän ei pitänyt enää itseänsä arvollisena, että saisi pitää kauniita heprealaisia vaatteita ja koruja yllään.

Hän saapui taivasten kuningaskunnan linnan eteen. Hän käveli sisään, mutta vastassa ei enää ollutkaan alhainen juutalainen palvelija, vaan yksi monista kuninkaan palvelijoista. Neito kysyi hätääntyneenä:

- Anteeksi herra, voisitko kertoa, missä on tuo Juutalainen Palvelija?

- Tulet kohta näkemään hänet.

Samalla palvelija saattoi hänet taivasten kuningaskunnan suureen saliin, jossa oli suuren kuninkaan valtaistuin. Hän sai istua kauniiseen, kullalla koristettuun tuoliin, joka oli varta vasten asetettu häntä varten salin perälle.

Yhtäkkiä kullalla koristettu kaksoisovi avautui! Sisälle astui kuninkaallisessa puvussa tuo, jota neito oli kutsunut alhaiseksi juutalaiseksi palvelijaksi! Jeshua nousi portaita ylös ja istui valtaistuimelle. Neito yritti peittää käsillään kasvojaan ja hillitöntä itkuaan, kun hän katsoi Jeshuaa, joka oli häntä kaiken aikaa rakastanut. Neito ymmärsi, että yksin Hän on hänen rakkautensa ja kaipauksensa täyttymys. Vain Jeshuan rakastamana hän olisi onnellinen! Hetkessä hän ymmärsi, että pyhien kirjoitusten heprealaiset juuret olisivat hänenkin juurensa. Hetken kuluttua neito sanoi:

- Sinä olet Jaakobin huoneen Kuningas iankaikkisesti!

- Minä Olen, joka Minä Olen.

- En ansaitse olla täällä, enkä ansaitse kantaa näitä kauniita vaatteita ja koruja. Tulin palauttamaan kaikki sinulta saamani lahjat, sillä en ole arvollinen niitä kantamaan.

- Älä pelkää, tyttäreni, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Elohimisi; minä vahvistan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä - nouse, armaani, sinä kaunoiseni ja tule!

- Jolla on korva, hän kuulkoon!

Julkaistu v. 2009

Editoitu 16.4.2018
Mauno K.