Alikategoria: JHWHn tunteminen.Luettu: 23 kertaa. Osuttu: 51 kertaa. Fontin koko: pienennä - suurenna

Huomautus: Artikkelin kirjoittaja vastaa vain omista kirjoituksistaan, eikä jaa automaattisesti mitään näkemystä tai kantaa muiden sivustolla kirjoittavien kanssa.

Jumala tuntee

Haluan jakaa sinulle sitä mitä olen saanut. Tässä artikkelissa kerron tunteiden suuruudesta ja merkityksestä. Ja selvitän ja avaan Jumalan tunteiden olevan tärkeitä ja niiden huomioimisen olevan tärkeää.

Tunteet

Yleensä opetetaan että tunteet ovat petollisia ja että ei ole sopivaa elää tunteiden mukaan. Ja kristillisessä ajattelussa yleensä Jumalan suuruus perustuu siihen, että Hän ei toimi tunteiden pohjalta, vaan Hänellä on aina "täydellinen suunnitelma". Ja tämä johtaa yleensä Jumalan ja ihmisen luonteen täydelliseen korruptoimiseen ja häpäisemiseen.

Kun Jumalaa ei pidetä tunteellisena, silloin päätellään Hänen tekevän asioita meidän järjen päätelmiemme mukaan - tai sanotaan että "tuntemattomia ovat Jumalan tiet", vaikka ne ovat kyllä tunnettavissa. Ja kun ihmisen päämääränä pidetään tunteetonta Jumalaa, poistetaan ihmiseltä kaikki inhimillisyys ja tunteellisuus ja hänet tapetaan tunteellisesti. Uhreja on paljon, lukemattomia.

Tämä on yksi suurimmista syistä yleiseen pahoinvointiin ja hengettömyyteen. Ja lisäksi myös syy siihen, miksi kristityt eivät vastaanota Jumalan Sanaa, eivätkä ymmärrä Israelia. He eivät tunne Jumalaa - toisinsanoen he eivät tunnusta Jumalan tunteita. Ja sen vuoksi he eivät näe ongelmaa Jumalan epäjumalista muistuttamisessa. Kristittyjen jumala ei ole Israelin Jumala:

joka ei jätä kostamatta:
Exo 20:5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
Exo 20:6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

joka ei unohda:
Deu 4:30 Kun olet ahdistuksessa ja kaikki tämä kohtaa sinua aikojen lopussa, niin sinä palajat Herran, sinun Jumalasi, tykö ja kuulet hänen ääntänsä.
Deu 4:31 Sillä Herra, sinun Jumalasi, on laupias Jumala. Hän ei jätä sinua eikä hukuta sinua; hän ei unhota sinun isiesi kanssa tekemäänsä liittoa, jonka hän on heille valalla vahvistanut.

joka ei petä:
Jer 33:14 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä täytän sen hyvän lupauksen, jonka minä olen lausunut Israelin heimosta ja Juudan heimosta.

joka rakastaa:
Mal 1:2 Minä olen teitä rakastanut, sanoo Herra. Mutta te sanotte: "Missä sinä olet osoittanut rakkautesi meihin?" Eikö Eesau ollut Jaakobin veli, sanoo Herra, ja Jaakobia minä rakastin,
Mal 1:3 mutta Eesauta minä vihasin; ja minä tein hänen vuorensa autioiksi ja annoin hänen perintöosansa erämaan aavikkosusille.

joka surmaa silmittömässä vihassa:
Isa 34:1 Astukaa esiin, te kansat, ja kuulkaa; te kansakunnat, tarkatkaa. Kuulkoon maa ja kaikki, mitä siinä on, maanpiiri ja kaikki, mikä siitä kasvaa.
Isa 34:2 Sillä Herra on vihastunut kaikkiin kansoihin ja kiivastunut kaikkiin heidän joukkoihinsa; hän on vihkinyt heidät tuhon omiksi, jättänyt heidät teurastettaviksi.
Isa 34:3 Heidän surmattunsa viskataan pois, ja niitten raadoista nousee löyhkä, ja vuoret valuvat heidän vertansa.

joka on mustasukkainen:
Exo 20:3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

Näemme että Jumalan toiminta ei ole kristittyjen päätelmien mukaista. Hän rakastaa Israelia, eikä unohda liittoa jonka Hän teki hyvän ystävänsä kanssa: Hänelle tunteet ovat kaikki kaikessa! Ja Hän ei pidä siitä että Hänen tunteistaan ei välitetä.

Koska kristityt eivät tunnusta Jumalan tunteita, he sanovat, että "ei joulussa ole mitään pahaa" ja muuta senkaltaista. Mutta he eivät voi sanoa Jumalalle joulusta, "en minä tiennyt että tämä on perujaan lapsiuhrien juhla", sillä Hän vastaa heille: "miksi et kysynyt?!".

Laki ja säädetyt Juhlat eivät ole vain logiikka asia, ne ovat tunne asia! Paljon helpompi on miehen selittää vaimolle miksi ei tiennyt että eilen oli tämän syntymäpäivä, kuin Jumalalle selittää miksi vietti joulua ja hylkäsi Isän Juhlat! Siinä ei järkeily auta!


Tunteiden suuruus

Jumalan suuruus tulee osaksi siitä että Hän on tunteellinen. Ja tunteellisuus on loogisuuden välttämätön kumppani. Tunteettomien kanssa ei kukaan haluaisi olla. Mutta en tarkoita tunteettomalla sitä, mitä sillä yleensä ilmennetään, eli julmaa. Vaan tarkoitan tunteettomalla sitä että tunteet eivät vaikuta päätöksiin laisinkaan. Ja niistä päätöksistä puuttuu olennainen osa älykkyyttä.

Se miten tunteet vaikuttavat päätöksiin ja ovat olennainen osa oikeanlaista päätöksentekoa on demonstroitavissa helposti: selitys joka alkaa kysymyksestä mitä? ja etenee kysymykseen miten? ja päätyy kysymykseen miksi?, ei saa aikaan päätöksiä yhtä tehokkaasti kuin selitys, joka alkaa kysymyksestä miksi? ja etenee kysymykseen miten? ja päätyy kysymykseen mitä?

Vertaa:
Jumala on luonut kauniin kaupungin, Uuden Jerusalemin. Hän loi kaupungin Taidolla ja Viisaudella, koska Hän rakastaa meitä. Haluatko asua siellä?
Vs.
Jumala rakastaa meitä ja sentähden Hän on luonut Taidolla ja Viisaudella kauniin kaupungin, Uuden Jerusalemin. Haluatko asua siellä?

Ilman osaa miksi?, joka liittyy tunteisiin, kaikki toiminta ja kaikki päätökset ovat täysi ankka. Ja Jumala tietää sen myös. Jokainen joka on pyytänyt jotain Jumalalta, tietää ettei Hän vastaa ellei pyyntö ala selityksellä miksi?, ja siihen ei voi vastata kertomalla miten tekisi ja mitä tekisi. Pyynnön on lähdettävä sydämestä ja iskettävä Jumalan sydämeen, ja sitten Hän vastaa pyyntöön. Tunteilla todella on väliä.

Ei kannata pyytää näin: Isä, tarvitsen uuden auton, jotta voisin palvella sinua paremmin, koska rakastan sinua.
Kannattaa pyytää näin: Isä, rakastan sinua ja tahdon palvella sinua paremmin, ja sitä varten tarvitsen uuden auton.

Jutun juju on siinä, että jos pyyntö ei lähde sydämestäsi, niin sinulla on kyllä todella suuria vaikeuksia aloittaa kertomalla siitä miten rakastat Jumalaa. Siten, saadaksesi auton, opi unohtamaan auto ja rakastamaan Jumalaa. Ja silloin kun Hän vastaanottaa pyynnön ensin tunteillaan, Hän antaa paljon muutakin kuin auton. Miten? ja mitä? osa ei ole Jumalalle ongelma, Hän on kaikkein taitavin ja upporikas:

Mat 6:33 Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.


Esimerkki Sanan viestinnästä

Annan toisen esimerkin, ja paljastan samalla jälleen salaisuuden Raamatusta. Tätä tuskin olet lukenut aiemmin:

Gen 1:1 Alussa loi Jumala taivaan ja maan.

Missä on miksi? tässä lauseessa, entä miten? Aivan oikein, ei missään! Mutta, ei hätää, sillä ne ovat kyllä olemassa, mutta vain hebreaksi, ja sielläkin vain sitä etsiville.

Nimittäin sana bara, joka on käännetty loi, sisältää sen miksi luodaan. Bet-resh-alef, koti-pää-härkä, koti-ensin-vahva. Luominen tehdään, jotta olisi tärkeä ja vahva kodissa, eli jotta olisi olemassa tässä maailmassa. "Oma ekspressio".

Ja sana et, jota ei ole käännetty, sisältää sen miten luodaan. Alef-tav, härkä-liitto, ensimmäinen-viimeinen. Jumala loi voimalla, olemuksella, olemassaololla ja ikuisuudella. Yksityiskohtaisemmin emme varmaankaan kykene edes käsittämään. Ilmestyskirja avaa tätä myös.

Siten:
Gen 1:1 Alussa loi (ollakseen tärkeä) Jumala (voimalla) taivaan ja maan.

Toisinsanoen Jumala ei luonut, koska Hän oli yksinäinen, vaan koska Hän tahtoi olla Jumala. Ja sanajärjestys, loi sana ensin ja sitten sana Jumala, on Viisas sanajärjestys, sillä juurikin bara määrittelee Jumalan - Hän ei ollut Jumala ennenkuin Hän alkoi olla Jumala.


Näitä asioita saat pyörittää ja kypsyttää päässäsi ainakin muutamia kuukausia. Avatkoon Jumala sinulle.

Joel 10.12.2014

Jaa tämä artikkeli Facebookissa:
Jaa

Muita sinua mahdollisesti kiinnostavia artikkeleita:
Heitetty ulos - Hengellinen Israel? - Velka ja Kreikka - Ruinauskirjeet - He tiesivät
Keskustelu kategoriassa Seurakunta, johon tämä artikkeli kuuluu
Keskustelua pyörittää Disqus