Alikategoria: maallistuminen.Luettu: 26 kertaa. Osuttu: 45 kertaa. Fontin koko: pienennä - suurenna

Huomautus: Artikkelin kirjoittaja vastaa vain omista kirjoituksistaan, eikä jaa automaattisesti mitään näkemystä tai kantaa muiden sivustolla kirjoittavien kanssa.

Jakavat kysymykset

Tämä on artikkeli koskien niin kutsuttuja uskovia jakavia kysymyksiä. Nämä kysymykset ovat todellisuutta, josta useimmat eivät halua tai uskalla puhua, mutta joka kuitenkin on jatkuvasti edessä ja pakoon ei pääse. Tässä artikkelissa en juuri sanoja säästele, sillä minua sapettaa ihmisten jumalattomuus ja uskovien uskomaton ylpeä valheellisuus. Jos siis kaipaat raikasta järjen ja Totuuden tuulahdusta, ja vaihteeksi rehellistä puhetta etkä poliittisesti korrektia hölynpölyä, niin tämä artikkeli on sinua varten.


Israelin valtion alueet

On äärimmäisen surullista, että suuri osa uskovaisista ei tiedosta mitä mieltä Jumala on Israelin valtiosta ja mitkä ovat Israelin valtion maantieteelliset realiteetit. Ja että minä joudun näkemään KD:n edustajan TV:ssä kannattavan ns. kahden valtion ratkaisua.

Kun se, ettei ns. kahden valtion ratkaisua kannata ei vaadi edes minkäänlaista uskoa Jumalaan, vaan jota kielteistä näkemystä voi puolustaa pelkällä sotilaallisen ja maantieteellisen todellisuuden tietämyksellä, jos on edes hieman rohkeutta ajatella omilla aivoillaan, niin on sairasta että uskovat jotka sanovat uskovansa Jumalaan ja Raamattuun, kannattavat sitä.

Raamattu ennustaa ilman epäilyksen häivääkään, että Israelin valtiota ympäröivät Arabivaltiot tulevat yrittämään tuhota Israelin vielä, ja kenties useammankin kerran. Ja jos se ei ole tarpeeksi todistetta, niin tiedettäköön että islamin profetiat ennustavat täsmälleen saman asian, siksipä ne Israelin haluavat tuhota; ei siihen hulluun kiivauteen mikä heillä on riitä pelkkä oikeuden vaatiminen jollekin kansanryhmälle, sen nyt tajuaa jo maallikkokin. Joka ummistaa silmänsä siltä todellisuudelta, että lähi-idän kysymyksissä vaikuttaa uskonto, uskonto ja vielä kerran uskonto, on hyödyllinen-idiootti, poliittisen propagandan höynäyttämä narussa kuljetettava pässi. - Ja ajatella että joku uskova voi olla sellainen..

Uskovien pitäisi tuntea sentään edes Ilmestyskirjan Sana:

Ilm 16:14 Sillä ne ovat riivaajain henkiä, jotka tekevät ihmeitä; ne lähtevät koko maanpiirin kuningasten luo kokoamaan heidät sotaan Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä.
Ilm 16:15 - Katso, minä tulen niinkuin varas; autuas se, joka valvoo ja pitää vaatteistansa vaarin, ettei hän kulkisi alastomana eikä hänen häpeätänsä nähtäisi! -
Ilm 16:16 Ja ne kokosivat heidät siihen paikkaan, jonka nimi hebreaksi on Harmagedon.

Mitä he luulevat niiden armeijoiden tekevän siellä, olevan piknikillä?!

Tiedä, että joka tukee ns. kahden valtion ratkaisua, tukee noiden armeijoiden sotilaallista etulyöntiasemaa, koska ns. 67- rajat ovat vielä nykyisiäkin mahdottomammat Israelille puolustaa: rannikolle ei ole silloin suojaa maan vuorista, ja siellä puhutaan vain ja joskus jopa alle kymmenistä kilometreistä. Ja siten hän tukee tulevaisuudessa todennäköisesti tapahtuvaa yritystä surmata +6 miljoonaa juutalaista.

Ja sen lisäksi että sen tukija tukee käytännössä juutalaisten kansanmurhaa, hän tukee myös luultavimmin kymmenien miljoonien arabien surmaamista. Sillä, arabimaiden hyökätessä 67- rajoilta käsin, on ainoa tehoava ase mitä Israelilla on niitä vastaan: joukkotuhoaseet (ei virallisesti olemassa). Ja niitä aseita saatetaan silloin käyttää, ja tämä tunnetaan, jälleen epävirallisesti, ns. Simsom vaihtoehtona. (Simsom surmasi kuollessaan tuhansia filistealaisia kaatamalla koko suuren rakennuksen heidän päälleen (Tuom 16:30))

Raamatussa on jopa jakeita, jotka saattavat puhua sellaisesta:

Sak 14:12 Ja tämä on oleva vitsaus, jolla Herra rankaisee niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan: hän mädättää siltä kansalta lihan, kun se vielä seisoo jaloillaan, sen silmät mätänevät kuopissansa, ja sen kieli mätänee sen suussa.

Sak 12:3 Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.

Sak 12:6 Sinä päivänä minä teen Juudan sukuruhtinaat ikäänkuin tulipannuksi puitten sekaan ja ikäänkuin tulisoihduksi lyhteitten sekaan, ja he kuluttavat oikealta ja vasemmalta, kuluttavat kaikki kansat yltympäri. Ja Jerusalem saa yhäti asua paikoillansa - Jerusalemissa.
Sak 12:7 Ja Herra on ensiksi vapauttava Juudan majat, ettei Daavidin suvun kunnia ja Jerusalemin asukasten kunnia ylvästelisi Juudaa vastaan.
Sak 12:8 Sinä päivänä on Herra suojaava Jerusalemin asukkaita; ja kompastuvainen heidän seassansa on sinä päivänä oleva niinkuin Daavid, ja Daavidin suku on oleva niinkuin jumal'olento, niinkuin Herran enkeli heidän edessänsä.
Sak 12:9 Mutta sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki pakanakansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan.
Sak 12:10 Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.

Jätin viimeiset Messiaasta puhuvat jakeet (7-10) mukaan, ettei kukaan voi väittää noiden puhuvan muusta kuin lopun ajasta.


Toora

Miljoonan euron kysymys: onko Mooseksen Laki voimassa ja tarpeen noudattaa? Joka vastaa: ei, on de-facto tietämätön Raamatun kirjaimellisista perusasioista ja haluaa Raamatullisen perustan sijaan traditionaalista roomalais-katolilaisperäistä perustaa ja ei osaa muuta edes ajatellakaan kuin sitä; hän on vihollinen Laille aivan turhaan, ja pelkää sitä niinkuin pentuna piiskattu koira sanomalehteä, täysin turhaan. Mitä hänen tulisi sen sijaan pelätä on erilaiset ihmiskäskyt ja ihmisluonnon ylpeys.

Tästä porukasta joka näin jakautuu, jää väärälle puolelle tietämättömien joukko, josta osaa voidaan vielä arvostaa ja kunnioittaa, kun ovat kerran vain tietämättömiä, eikä sen enempää. Mutta heistäkin suurin osa jakaantuu vielä siitäkin väärälle puolelle, nimittäin tällä kysymyksellä: pitääkö _juutalaisten_ pitää Laki?

Ja puhun suurimmasta osasta, sillä tiedän että Suomessa kirkas uskovien enemmistö on sitä mieltä että juutalaisten ei tarvitse pitää Lakia, ja ovat sitä vastaan, että juutalaisia opetetaan pitämään Laki.

Heitä en lue enää tietämättömien, viattomien karitsojen joukkoon, sillä tuohon ajatukseen ei varmasti voi päätyä muuten kuin antisemitistisen vihan ja kiivan kautta. Noin ajattelivat kun yrittivät käännyttää juutalaiset kristinuskoon, he yrittivät tuhota Israelin, ja yrittävät edelleen; eivät sitä vaan itse välttämättä näe niin. Ja mikä saatanalle sopisi paremmin kuin se, ettei olisi Israelia jonka puolesta Messias palaisi taistelemaan?

Ne, jotka kieltävät opettamasta juutalaisille Lakia, ovat saatanan lähettiläitä, vaikka enemmistö ovatkin, sillä he, aivan niin kuin ns. kahden valtion ratkaisun kannattajat, ovat sen puolesta että Israel tuhotaan. Tunnethan sen Kirjan viimeisen luvun, joka on ennen Matteusta:

Mal 4:4 >>>Muistakaa minun palvelijani Mooseksen laki<<<, jonka minä Hoorebilla hänelle säädin koko Israelia varten käskyiksi ja oikeuksiksi.
Mal 4:5 Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä.
Mal 4:6 Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi.

Mitä osaa tästä: "etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi" he eivät usko?! Johan Israel ajettiin kahdesti ulos Jumalan Maasta Lain rikkomisesta, eikö se muka ole tarpeeksi todistetta että Jumala ei vitsaile?!

Menen kiusallani hieman heidän ajatteluunsa: jos kristinuskon puutteen vuoksi Roomalaiset ajoivat Israelin pois 40 vuotta Messiaan ylösnousun jälkeen.. niin millä oikeudella jumalaton Suomi sitten saa asua Suomessa, entä Venäjä Venäjällä tai Ruotsi Ruotsissa?!

Kyllä se Hesekielin luvuista 40-48 on varmaa, että Israelin tulee Laki pitää. Uskovan täytyy olla sokaistu typerys että hän voi tehdä Tuhatvuotisen Temppelin viivatarkoista piirustuksista, joiden pohjalta on 3d ja pienoismalleja jo tehty, ja uhritoimituksien kuvauksista pelkkää satua! Kahdeksan kokonaista Kirjaa Raamattua! He eivät varmaankaan edes lue Raamattua..


Vain kaksi asiaa ovat äärettömiä: ihmisten typeryys ja universumi. Ja siitä jälkimmäisestä en ole ihan varma.
- Albert Einstein

Joel 14.10.2014

Jaa tämä artikkeli Facebookissa:
Jaa

Muita sinua mahdollisesti kiinnostavia artikkeleita:
Murha - Salaiset asiakirjat - saatanan peli - Täyty Pyhällä Hengellä
Keskustelu kategoriassa Seurakunta, johon tämä artikkeli kuuluu
Keskustelua pyörittää Disqus