Jumalan nöyryys

Ilm.5:1-4: "Ja minä näin valtaistuimella istuvan oikeassa kädessä kirjakäärön, sisältä ja päältä täyteen kirjoitetun, seitsemällä sinetillä suljetun. Ja minä näin väkevän enkelin, joka suurella äänellä kuulutti: 'Kuka on arvollinen avaamaan tämän kirjan ja murtamaan sen sinetit?' Eikä kukaan taivaassa eikä maan päällä eikä maan alla voinut avata kirjaa eikä katsoa siihen. Ja minä itkin kovin sitä, ettei ketään havaittu arvolliseksi avaamaan kirjaa eikä katsomaan siihen."

Sana sanoo selvästi, että 'kukaan taivaassa eikä maan päällä eikä maan alla voinut avata kirjaa eikä katsoa siihen'. Isä etsi maailmankaikkeudesta henkilöä, joka olisi arvollinen avaamaan kirjakäärön ja katsomaan siihen, mutta ketään ei löytynyt! Isä ja Poikakaan eivät katsoneet itseänsä arvollisiksi avaamaan kirjakääröä. Syvässä nöyryydessään he jättivät asian taivaallisen vanhemmiston arvioitavaksi, oliko Yeshua arvollinen avaamaan kirjakäärön.

Maailmankaikkeudessa vallitsi kihelmöivä äänettömyys, sanoinkuvaamaton odotus. Maailmankaikkeus odotti vanhemmiston päätöstä. Kuului vain apostoli Johanneksen äänekäs itku, sillä hän oli ymmärtänyt, että taivaan Isä ja Yeshua eivät katsoneet olevansa arvollisia.Yhtäkkiä tapahtui jotakin. Yksi taivaallisen välitilan vanhimmista alkoi puhua Johannekselle: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja seitsemän sinettiä. Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Lammas, ikään kuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Elohimin henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan. Ja se tuli ja otti kirjan valtaistuimella-istuvan oikeasta kädestä. Ja kun se oli ottanut kirjan, niin neljä olentoa ja kaksikymmentäneljä vanhinta lankesivat Lampaan eteen ja heillä oli kantele kullakin ja heillä oli kultaiset maljat täynnä suitsutuksia, jotka ovat pyhien rukoukset (Ilm. 5:5 8)."

Tämän päätöksen jälkeen maailmankaikkeus suorastaan räjähti ylistämään ja kiittämään Elohimia yhdestä suusta. Ensin ylistivät vanhimmat (Ilm. 5:9 10), sitten enkelit (Ilm. 5: 11 12) ja sitten kaikki luodut yhdessä (Ilm. 5:13).

Näin täyttyy kirjoitus: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Adonai, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen valansa vannoman (Room. 14:11)."

"Ja ne neljä olentoa sanoivat: 'Amen', ja vanhimmat lankesivat kasvoilleen ja kumartaen rukoilivat (Ilm. 5:14, Ilm. 4:9 -11)."

V. 2009

Editoitu 27.2.2018

Mauno K.