OIKEA JUUTALAINEN
Ihminen ei ole välttämättä Jaaqovin jälkeläinen, vaikka hän sanoo olevansa juutalainen. Hänellä saattaa olla vain rabbiininen uskonto. Jos hän on Jaakobin jälkeläinen, silloin hän on lihansa puolesta juutalainen. Silloinkaan hän ei ole juutalainen Tooran antamien kriteerien mukaan, koska juutalaisuuteen tarvitaan käsin tehdyn ympärileikkauksen lisäksi sydämen ympärileikkaus (5. Moos. 10:16,Jer. 4:4-5 ja Room 2:17-29). Vasta sitten, kun juutalainen on syntyjään juutalainen ja myös sydämeltään ympärileikattu, eli vartioi Tooraa, on hän taivasten kuningaskunnan juutalainen.
Jos henkilö, joka ei ole Jaaqovin jälkeläinen, kääntyy juutalaiseen uskontoon, ei se tee hänestä juutalaista. Hän on proselyytti, käännynnäinen. Häntä voidaan kutsua juutalaiseksi, vaikka hän ei sitä ole (Ester 8:17, Ap.t. 2:10 ja 6:5).
Varhaisessa taivasten kuningaskunnan seurakunnassa Jeshuaan uskovia oppineita alettiin ensiksi nimittämään messiaanisiksi (Ap.t. 11:26 ja 1.Piet. 4:16). Huomaa: opetuslapsia (talmidim) alettiin nimittämään messiaanisiksi. Siis henkilö, joka ei ole Jaaqovin jälkeläinen, voi tulla messiaaniseksi uskovaksi, tulemalla Jeshuan opetuslapseksi, mutta ei sydämen ympärileikkauskaan tee hänestä juutalaista. On suuri ero Jeshuaan uskovan ja "Jeesukseen" uskovan välillä. Näiden kahden uskovan elämää kuvaa hyvin v-kirjain. Molemmat lähtevät liikkeelle samasta pisteestä, kulmasta, mutta päätyvät lopulta kauaksi toisistaan. Taivasten kuningaskunnan opetuslapseus alkaa vasta ahtaan portin takana. Tämä totuus on mysteeri kaikille nykyajan kristitylle.
Kautta koko juutalaisen historian, juutalaiset ovat tunnustaneet kaikkien Israelin heimojen olemassaolon (Esra 6:17 ja Apt. 26:7). Kaikissa kansoissa on Israelin heimojen jäseniä. Jos joku heistä uskoo Jeshuaan, voi hänestä tulla taivasten kuningaskunnan israelilainen. Juudaan ovat yhtyneet Simeon, Leevin ja Benjaminin heimot (myös muiden heimojen jäseniä), ja heitä kutsutaan juutalaisiksi. Muut heimot muodostavat Pohjois-Israelin eli Efraimin. Lopun aikana he yhdistyvät yhdeksi kansaksi (Hes. 37:22).
Julkaistu v. 2009
Editoitu 24.1.2018
Mauno K.