Alikategoria: juhlat.Luettu: 62 kertaa. Osuttu: 23 kertaa. Fontin koko: pienennä - suurenna

Huomautus: Artikkelin kirjoittaja vastaa vain omista kirjoituksistaan, eikä jaa automaattisesti mitään näkemystä tai kantaa muiden sivustolla kirjoittavien kanssa.

Kalenterin määritys

Tässä artikkelissa aion perusteellisesti selvittää miten Kalenteri määritetään. Mutta, tämän aion tehdä nyt hieman eri lähtökohdasta, kuin yleensä tehdään. Selvitän tieteenalan, astronomian kautta, havainnollistavia kuvia apuna käyttäen, miten Kalenteri määritetään, enkä niinkään teologisin perustein. Ja syynä tähän on se, että taivaankappaleet määrittävät aikaa täysin teologiasta riippumatta. Teologian on pakko sopia yhteen tieteen havainnon kanssa, tai teologia on väärä, ja juuri tässä on monien opettajien heikkous.


Aurinkokunta ja universumi

aurinkokunta
(Kuva: NASA)

Tuon tai vastaavan kuvan ovat monet nähneet, mutta huomaa eräs seikka, kuva on kaksiulotteinen, mutta avaruus on oikeasti kolmiulotteinen. Mitä kuvasta puuttuu? Tähdet puuttuvat. Ja millainen on kuva maailmasta tähtien kera?

Tähdet
(Kuva leviää Internetissä)

Kuvassa näkyvä keltainen viiva havainnollistaa auringon radan ja kuinka se siirtyy majasta toiseen kun sitä maasta katsellaan. Majat ovat tähtikuvioita ja rata on eläinrata.

Tunnetko Sanan:

Psa 19:1 Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa hänen kättensä tekoja.
Psa 19:2 Päivä sanoo päivälle, ja yö ilmoittaa yölle.
Psa 19:3 Se ei ole puhetta, se ei ole kieltä, jonka ääni ei kuuluisi.
Psa 19:4 Niiden mittanuora ulottuu yli kaiken maan ja niiden sanat maanpiirin ääriin. Auringolle hän on tehnyt niihin majan.
Psa 19:5 Se on niinkuin ylkä, joka tulee kammiostaan, se riemuitsee kuin sankari rataansa juostessaan.

Entä tämän Sanan:
Job 38:32 Voitko tuoda esiin eläinradan tähdet aikanansa ja johdattaa Seulaset lapsinensa?

Jos mietit, että miten tähtikuvio voidaan nähdä, kun se on auringon takana, niin mietit hyvin, sillä ei sitä voidakaan. Sen sijaan se pystytään helposti päättelemään siitä, mikä tähtikuvio nousee horisontin takaa juuri ennen auringonnousua.

Me tiedämme tieteestä, että tähdillä on oma aikansa ja myös Raamatusta (ks. edelliset jakeet). Tähtikuvioita eläinradassa on 12 kappaletta, täten niistä luettuna on 12 vuoden aikaa, fakta joka varmasti kuulostaa tutulta sinulle, onhan vuodessa 12 kuukauttakin.

Vuotta, joka luetaan siitä milloin maa palaa samaan paikkaan, jossa tietty tähti nähtiin, tietyssä suunnassa, kutsutaan sidereaaliseksi vuodeksi. Yksi sidereaalinen vuosi on 1.00003878 trooppista (auringon, n. 365 pv) vuotta.

Ero trooppiseen vuoteen syntyy ilmiöstä, jota kutsutaan akselin siirtymäksi. Seuraavassa kuvassa näkyvä valkoinen ympyrä akselin päällä kuvastaa tätä. Yksi kierros jonka akseli kääntyy, ottaa noin 26 000 vuotta.

Axial precession
(Kuva: Wikipedia)

Mutta, ero 2000 vuodessa on melkein yhden tähtikuvion verran..

Joten, arvaatko mikä tähtikuvio kuuluisan historioitsijan Flavius Josefuksen mukaan hänen aikanaan oli usein taivaalla Pääsiäisenä? Se oli Aries, eli Karitsa (heb. Tale)! (Flavius Josefus, Juutalaisten historia, Kirja 3, Luku 10, paragraafi 5)

Mutta miksi Josefus sanoi "usein", eikä aina? Sen tähden, että aito, oikea Heprealainen Kalenteri, jota Messias noudatti ja silloiset farisealaiset noudattivat (eivät muuten noudata tänään), otti kuukausissa (heb. jerach tai chodesh), yllätys yllätys, huomioon myös kuun (heb. jerach), ynnä muuta.

Mitä sitten huomaamme tässä vaiheessa liittyen teologiaan? Että mikä hyvänsä kalenterijärjestelmä onkaan, niin siinä täytyy, korostan, täytyy olla tosi, että jos se siirretään 2000 vuotta taaksepäin, niin se usein asettaa Pääsiäisen vieton siihen aikaan, jolloin aurinko on Karitsan tähtikuviossa. Oikean Kalenterin täytyy olla se, jota synnitön Jumalan Karitsa noudatti. Ja Hänen merkkinsä on täytynyt olla taivaalla kun Hän antoi henkensä, tai muutoin voimme kysyä onko tähtikuvioilla oikeastaan mitään virkaa*.


Tähtikuviot

Tähtikuviot ovat:
1. Tale (Karitsa), 2. Shor (Härkä), 3. Teomim (Kaksoset), 4. Sarton (Rapu), 5. Ari (Leijona), 6. Betula (Neitsyt), 7. Moznajim (Vaaka), 8. Akrab (Skorpioni), 9. Kasshat (Jousimies), 10. Gedi (Kili), 11. D'li (Juomanlaskija) ja 12. Dagim (Kalat).

*Jos haluaa tietää koko stoorin, mitä ne kertovat niin se menee suunnilleen näin:
Jumalan Karitsa (Tale + Härkä (Alef) = Karitsa + Jumala) kantaa (Härkä) kaksi sukukuntaa (Kaksoset, Juuda ja Efraim) yhteen joukkoon kansoista (niin kuin Ravut kokoontuvat merestä). Hän on Juudan Leijona (Ari), syntynyt neitsyeestä (Betula) ja tuomitsee (Vaaka) pahan (Skorpioni) ja sotii (Jousimies) vanhurskaudessa (Gedi on heb. leikata/erottaa pois, Kili). Ja Hän vuodattaa verensä (viini kuin veri, Juomanlaskija :: huomaa myös talvisateet) monien edestä (Kalat).
=
Jumalan Karitsa kokoaa kaksi sukukuntaa yhteen joukkoon kaikkien kansojen keskeltä. Hän on Juudan Leijona, syntynyt neitsyeestä ja tuomitsee pahan ja sotii vanhurskaudessa. Ja Hän vuodattaa verensä monien edestä.

1.
Isa 53:7 Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.

2.
Mat 11:30 Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."

3. ja 4.
Eze 37:13 Ja siitä te tulette tietämään, että minä olen Herra, kun minä avaan teidän hautanne ja nostan teidät, minun kansani, ylös haudoistanne
...
Eze 37:19 niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan Joosefin sauvan, joka on Efraimin kädessä, ja häneen liittyneet Israelin sukukunnat, ja minä asetan ne yhteen Juudan sauvan kanssa ja teen niistä yhden sauvan, niin että ne tulevat yhdeksi minun kädessäni.

5.
Gen 49:9 Juuda on nuori leijona; saaliilta olet, poikani, noussut. Hän on asettunut makaamaan, hän lepää kuin leijona, kuin naarasleijona - kuka uskaltaa häntä häiritä?

6.
Isa 7:14 Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.

7, 8, 9, ja 10.
Rev 19:11 Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa.

11.
Col 1:20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.

12.
Heb 9:28 samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat.


Miten vuodenajat syntyvät?

Vuodenajat
(Kuva: Wikipedia)

Vuodenajat syntyvät, sillä maapallon kulma aurinkoon nähden ei ole suora ja maan rata auringon ympäri on soikea. Ja tämän seurauksena toisella puolella soikeaa rataa Australia on lähempänä aurinkoa ja toisella Suomi, tehden toisesta puolesta kylmän ja toisesta lämpimän.

Ne pisteet, jotka määrittävät ollaanko koko maapallolla kesän vai talven puolella tunnetaan puolestaan nimellä kevätpäiväntasaus ja syyspäiväntasaus. Kun on päiväntasaus, niin aurinko on pisimpään taivaalla suhteessa koko maapalloon, se nousee suoraan idästä ja kulkee suurinta mahdollista kaarta suoraan länteen. Avaruudessa tämä tapahtuu, niin kuin seuraavan kuvan nuolet näyttävät.

Equinoxes
(Kuva leviää Internetissä)

Mitä huomaamme tässä vaiheessa liittyen teologiaan? Että, Raamatulliset Juhlat eivät koko maapallon laajuisesti yksinkertaisesti voi liittyä vuodenaikoihin. Niin kauan kuin vuodenajat ovat olleet, ei Pääsiäinen Australiassa ole ollut alkukeväällä. Mutta Israelissa homma pelittää loistavasti. Lisäksi Israel on riittävän lähellä päiväntasaajaa, niin että tämä päiväntasaus on helposti havaittavissa.

Tunnetko Sanan päiväntasauksesta:
2Ch 24:23 Vuoden vaihteessa kävi aramilaisten sotajoukko Jooaan kimppuun, ja he tunkeutuivat Juudaan ja Jerusalemiin asti ja tuhosivat kansasta kaikki kansan päämiehet. Ja kaiken saaliinsa he lähettivät Damaskon kuninkaalle.

Mikä vuoden vaihde äskeisessä jakeessa? Sana on hepreaksi Tekufa. Ja sama sana kuin, "kiertää" jakeessa:
Psa 19:6 Se nousee taivasten ääristä ja kiertää niiden toisiin ääriin, eikä mikään voi lymytä sen helteeltä.

Ja äskeisen kuvallisen selvityksen nähneenä ei sinulla varmasti ole vaikeuksia nähdä mistä Daavid laulaa. Ja siitä miten se liittyy aurinkoon.

Asia on muuten niin tärkeä, että on peräti osa Lakia tuntea ilmiö:
Exo 34:22 Ja vietä viikkojuhla, kun leikkaat nisusi uutisen, ja korjuujuhla vuoden vaihteessa (Tekufa).

Ja arvaa kaksi kertaa viettävätkö rabbiiniset, karaiitit tai vastaavat sadonkorjuujuhlaa heti sen jälkeen kun on siirrytty kylmemmälle puoliskolle vuotta? Eivät vietä, heidän juhlansa osuvat joskus korkeintaan sattumalta oikealle puoliskolle syksyllä.


Pääsiäinen ja kevätpäiväntasaus

On eräs asia, mitä karaiittinen kalenteri ja monet muut eivät myöskään ota huomioon, minkä me otamme huomioon. Nimittäin se, että Heprean Pesach tulee sanasta Pasach, joka tarkoittaa "hypätä yli" tai "ohittaa ylhäältä". Tiesitkö, että kun aurinko tekee Pasachin niin se ohittaa ylhäällä taivaalla sinun pääsi ja avaruudessa ekliptikan ja ekvaattorin, ollen suorana todisteena Pääsiäisestä?

Entä tiesitkö, että karaiittisen kalenterin pääsiäinen tulee useimmiten ennen tätä ohitusta, eikä sen jälkeen niin kuin pitäisi? Karaiitit syövät siis useimmiten pääsiäisaterian, ennen kuin tuhon enkeli, se on talvi, on mennyt ohitse ja vapaus, se on kevät, on koittanut, ennen kevätpäiväntasausta.


Miten päiväntasaus voidaan havaita?

Seuraavassa kuvassa on aurinkokello. Gnomon on se osa aurinkokelloa, joka langettaa varjon. Winter Solstice kuvassa on talvipäivänseisauksena varjon kulkema viiva. Equinox on päiväntasauksena varjon kulkema viiva. Ja Summer Solstice on kesäpäivänseisauksena varjon kulkema viiva.

On helppo seurata, alkeellisellakin aurinkokellolla, milloin päiväntasaus on. Silloin varjo kulkee liki suoraa viivaa. Varjon viiva suoristuu talvesta kevätpäiväntasausta kohti, menee päivän suorana ja alkaa käyristyä keskikesää kohti, josta se taas alkaa suoristua syyspäiväntasausta kohti.

Sundial
(Kuva: http://www-history.mcs.st-and.ac.uk/HistTopics/Sundials.html)

Yksinkertainen aurinkokello yhdistettynä kykyyn tarkkailla tähtiä (tämänpäiväisen valosaasteen puuttuessa), antaa jo todella tarkan käsityksen ajasta.

Mitä teologisesti tiedämme? Sen, että aurinkokello ei ole Raamatulle vieras konsepti:
Isa 38:8 katso, minä annan aurinkokellon varjon siirtyä takaisin kymmenen astetta, jotka se jo on auringon mukana laskeutunut Aahaan aurinkokellossa.'" Ja aurinko siirtyi aurinkokellossa takaisin kymmenen astetta, jotka se jo oli laskeutunut.


Kuun vuoro

Nyt kun olemme käsitelleet tähdet ja auringon, jotka siis määräävät aikaa "suuremmin" kuin kuu, on kuun vuoro.

Raamatusta tiedämme, että kuu määrittää kuukautta, voimme lukea muun muassa:
1Ki 6:38 Ja yhdentenätoista vuotena, buul-kuussa (jerach), joka on kahdeksas kuukausi (chodesh), temppeli oli kokonaan ja kaikkineen valmis. Hän rakensi sitä seitsemän vuotta.

Tämän jakeen laitoin, sillä on valitettavasti humpuukimaakareita, ainakin Yhdysvalloissa, jotka opettavat ettei kuukaudella ole tekemistä kuun kanssa (se on hepreaksi tasan yhtä älytön väite kuin suomeksikin).

Moon phases
(Kuva leviää Internetissä)

Tässäkin kohtaa keskitymme vain ilmiöihin, joita voidaan seurata Jerusalemissa vuonna 30, ilman tietokoneita ja hyvin kehittyneitä laskukaavoja, joita ei Messiaan aikaan ollut. Joten ei ole vaikeaa ymmärtää mikä on uusikuu, kun kuuta katsellaan.

Uusikuu on, kun illalla voidaan ensimmäistä kertaa havaita kuunsirpin tulleen näkyviin. Ja tämä on myös se tieto, jonka kaikki juutalaiset lähteet Messiaan ajalle vahvistavat (Mishna Rosh Ha'shana.i.7, ii. 5-7; Sanhedrin 102, Encyclopedia Judaica, jne.).

Tieteen määritelmä uudestakuusta kuitenkin on toinen: kun se on kaikkein vähiten näkyvissä. Tätä hetkeä ei voida todeta ilman moderneja laitteita. Ja Lähi-idässä kuu pysyy pimeänä 1.5 - 3.5 päivää, joka on aivan liikaa uudenkuun laskemiseen ilman moderneja laitteita.

Seuraavassa kuvassa ja selvityksessä selvitän millaisissa olosuhteissa uusikuu on käytännössä nähtävissä Jerusalemissa, kun on hyvä sää.

Azimuth
(Kuva: eco.mtk.nao.ac.jp)

Kuu on nähtävissä Jerusalemissa, kun auringonlaskulla ja kuunlaskulla on yli tunnin aikaero, kuusta on auringon valaisemana vaikkapa 2.3%, auringon azimuutti on vaikkapa 107 ja altituudi -15, ja kuun azimuutti auringon laskiessa on vaikkapa 101 ja altituudi 14.

Nämä ynnä ympäristötekijät huomioon ottaen, on nykyään mahdollista erittäin tarkasti sanoa etukäteen näkyykö se uusikuu Jerusalemissa vai ei. Ja siten meidänkin julkaisemassamme kalenterissa tiedämme etukäteen lähes varmasti onko tässä kuussa 29 vai 30 päivää (kuun kuukausi vaihtelee, koska kuu hieman "heittelehtii", mutta keskiverto on noin 29.53059 päivää).


Päivä

Päivä alkaa pimeydestä, niin kuin Luomistyön alussa. Eli päivä päättyy ja uusi alkaa auringon laskettua, ja muualla kuin Israelissa otetaan huomioon aikaero. Ja näin se historian ja kaikkien juutalaisten lähteiden mukaan on ollut Messiaan aikana.

Tämän asian mainitsen lyhyesti, sillä on olemassa likimain antisemitismiä hipovia ihmisiä, jotka opettavat, että kaikki juutalaiset valehtelevat, ja ettei Messiaan aikana päivä alkanutkaan auringonlaskusta ja jos alkoikin, niin se oli väärin.


Oikea Kalenteri perustuen edellämainittuun

Oikea Kalenteri on lyhyesti sanottuna kalenteri, joka kaikkein useimmiten Messiaan aikaan siirrettynä asettaisi auringon Karitsan tähtikuvioon Pääsiäisenä. Jolloin se olisi myös Pasach, ylittänyt ja ohittanut ekvaattorin ja ekliptikan risteymäkohdan (kevätpäiväntasaus) ja talven, se on kuoleman.

Matemaattisesti tämä tarkoittaa sitä, että koska maan akselin täyden kierroksen siirtymä ottaa noin 26000 vuotta, on se ottanut 12 tähtikuviosta ja 2000 vuodesta Messiaan ajoista lähtien laskettuna noin 92.3%. Ja, koska kuukaudessa on noin 30 päivää ja sidereaalisen vuoden ero trooppiseen vuoteen on hyvin pieni, otamme 30 päivästä pois 7.7%, jolloin saamme tähtikuvioiden eroksi noin 27.69 päivää.

Eli, nyt voimme mitata, laskea aikaa. Otamme suurimman ajankohdan jolloin aurinko vielä on selkeästi Karitsan tähtikuviossa:
stl1
(Kuva: oma kuvankaappaus Stellarium ohjelmasta)

Ja pienimmän:
stl2
(Kuva: oma kuvankaappaus Stellarium ohjelmasta)

Sitten, vähennämme suurimmasta tuon 27.69 päivää (noin):
stl3
(Kuva: oma kuvankaappaus Stellarium ohjelmasta)

Ja pienimmästä:
stl4
(Kuva: oma kuvankaappaus Stellarium ohjelmasta)

Ja koska "pienimmästä" kuvasta huomaamme, että kevätpäiväntasaus on jo tapahtunut (aurinko on ylittänyt ekliptikan ja ekvaattorin risteymäkohdan), selvitämme lähimmän uudenkuun:

stl5
(Kuva: oma kuvankaappaus Stellarium ohjelmasta)

Ja näistä kuvista näemme nyt, että kuukausi, jona Pääsiäinen on useimmin ollut Karitsan tähtikuviossa Messiaan aikana, alkaa tänään kevätpäiväntasauksen jälkeisestä (tai välittömässä läheisyydessä olevasta, jota ei aurinkokellolla voida varmaksi sanoa) uudestakuusta! Ja täten Pääsiäinen syödään automaattisesti siis myös auringon jo ylitettyä, Pasach, ekvaattorin ja ekliptikan risteymäkohdan.

Tiesitkö muuten, että tämä demonstraatio oli periaatteessa vain proof of concept? Tiedämme tämän asian nimittäin jo juutalaisista ja historiallisista lähteistä:

"Rabbimme opettivat, että kolmeen asiaan perustuen vuotta pidennetään: esikoislyhteeseen, hedelmäpuihin ja päiväntasaukseen. Perustuen kahteen niistä vuotta pidennetään, mutta perustuen vain yhteen niistä ei vuotta pidennetä. Ja kun esikoislyhde on yksi pidennyksen syistä, kaikki ovat tyytyväisiä"(Bavli Sanhedrin 11b)

"Xantikus kuussa, jota me kutsumme Nisan kuuksi, ja vuoden aluksi, neljäntenätoista päivänä kuuta, kun aurinko on Arieksessa, (sillä tässä kuussa meidät pelastettiin Egyptistä), Laki sääti että meidän tulee joka vuosi teurastaa uhrilammas niinkuin ennen kerroin meidän teurastaneen Egyptissä, ja jota kutsuttiin Pääsiäiseksi; ja niin me vietämme tätä Pääsiäistä yhdessä, jättämättä jäljelle mitään uhraamaamme seuraavalle päivälle."
(Flavius Josefus, Juutalaisten historia, Kirja 3, Luku 10, paragraafi 5)

Ei ole muuta tapaa saada Pääsiäistä Karitsaan Messiaan aikaan, kuin aloittaa vuosi siitä Jerusalemista nähdystä uudestakuusta, joka tulee kevätpäiväntasauksen jälkeen (tai juuri ennen sitä). Ja koska kevätpäiväntasaus on vuoden lämpenemisen merkkipaalu koko pohjoiselle pallonpuoliskolle, ja Pasachin merkki, on sen käyttö merkkinä edelleen perusteltua, se kun on ja pysyy sidoksissa kevääseen.

Farisealaiset ja karaiitit eivät luonnollisesti ole ottaneet huomioon sen asian tärkeyttä, että Pääsiäisuhri, Messias oli Karitsan tähtikuvion aikana. Ja juuri tämä tosiasia paljastaa, että tähdillä on kaikkein suurin prioriteetti Kalenterissa. Prioriteetti, joka menee ohi auringon ja kuun. Ja juuri tämä on yksi merkittävimmistä asioista, jonka suurin osa tunnetuimmista kalenteriopettajista on unohtanut tai ollut asiasta autuaan tietämätön (mukaanlukien Keijo Lindeman Suomessa).

Lisäksi meillä on tuo maininta Laissa syyspäiväntasauksesta:
Exo 34:22 Ja vietä viikkojuhla, kun leikkaat nisusi uutisen, ja korjuujuhla vuoden vaihteessa (Tekufa).

Ja asia on niinkin, että jos kevätpäiväntasausta ei käytetä ensihedelmien määrittämisessä keväällä, niin mahdotonta on, että korjuujuhla (Sukkot, Sukkotin suuri päivä) osuisi vuodenvaihteeseen (Tekufa, syyspäiväntasaus), kun korkeintaan silloin tällöin. Sillä kevät voi tulla etuajassa, muista ympäristösyistä, mutta syksy ei kevään vuoksi liiku välttämättä minnekään.


Vuoden kuukaudet

Vuodessa on normaalisti 12 kuukautta, mutta jos 13 uusikuu tulee merkittävästi ennen kevätpäiväntasausta, niin vuoteen tulee 13 kuukautta. Tämä johtuu siitä, että trooppisen vuoden pituus on noin 365 päivää, mutta kuun vuoden pituus on noin 354.37 päivää, ja ellei 13 kuukautta tulisi, vuodenajat siirtyisivät paikoiltaan hyvin nopeasti. Erotus on noin 10 päivää.

Julkaisemassamme kalenterissa (ks. sivun yläreunassa vasemmalla oleva valikon päivyri, jota klikkaamalla pääsee kalenteriin) olemme nimenneet kuukaudet edellämainitun mahtavan taivaan kertoman tarinan mukaan, emmekä vain numeroilla, tuodaksemme esiin tähtien kertomuksen.

Kalenterissa näet Messiaan paluun tapahtuvan syksyn Juhlien aikaan ja tähtikuvioiden kertovan Hänen palaavan maailman Tuomitsijana, sillä Moznajim, eli Vaaka on 7 kuukausi, jossa Juhlat Jom Terua ja Jom Kippur liittyvät juurikin tuomioon, parannukseen ja sovitukseen.

Ja kalenterissa merkinnät ovat eri tavalla kuin yleensä myös siksi, etteivät ihmiset sekottaisi kalenteria rabbiiniseen kalenteriin, jota monet luulevat oikeaksi. Mikä on muuten todella outo luulo, sillä rabbiiniset itse odottavat tulevan Messiaan asettavan heille oikean kalenterin..

Ja kalenterin asettamisesta puheen ollen, Sanassa on viittauksia siihen, että Jumala on vielä synkronoiva maan ja kuun radat, niin että sidereaalinen vuosi, trooppinen vuosi ja kuun vuosi ovat yhtä pitkät, jolloin taivaalla olevan Kalenterin tarkkailu helpottuu runsaasti.

Mar 13:24 Mutta niinä päivinä, sen ahdistuksen jälkeen, aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa,
Mar 13:25 ja tähdet putoilevat taivaalta, ja voimat, jotka taivaissa ovat, järkkyvät.
Mar 13:26 Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvissä suurella voimalla ja kirkkaudella.

Isa 24:19 Maa murskaksi musertuu, maa halkee ja hajoaa, maa horjuu ja huojuu.
Isa 24:20 Maa hoippuu ja hoipertelee niinkuin juopunut, huojuu niinkuin lehvämaja. Raskaana painaa sitä sen rikkomus, se kaatuu eikä enää nouse.
Isa 24:21 Sinä päivänä Herra kostaa korkeuden sotajoukolle korkeudessa ja maan kuninkaille maan päällä.


Ja näin voimme määrittää Raamatullisen Kalenterin!

Joel 13.01.2014

Jaa tämä artikkeli Facebookissa:
Jaa

Muita sinua mahdollisesti kiinnostavia artikkeleita:
Vaimot seurakunnassa - Prinsessa ja Sulhanen - Asher ja Gaad - Sekaannusta ja hajaannusta
Keskustelu kategoriassa Yleiset, johon tämä artikkeli kuuluu
Keskustelua pyörittää Disqus