Alikategoria: juhlat.Luettu: 28 kertaa. Osuttu: 57 kertaa. Fontin koko: pienennä - suurenna

Huomautus: Artikkelin kirjoittaja vastaa vain omista kirjoituksistaan, eikä jaa automaattisesti mitään näkemystä tai kantaa muiden sivustolla kirjoittavien kanssa.

Shokki

Tässä artikkelissa kerron, kuinka olemme olleet hyväuskoisesti harhassa eräässä asiassa. Ja osoitan samalla vääräksi ne, jotka sanovat, että me pitäydymme itsepintaisesti asioissa, joiden tiedämme olevan väärin. Tai ettemme me aktiivisesti arvioi mikä on totuus, mitä tulee Jumalan Sanaan.


Harhaluulo

Olemme opettaneet ja vilpittömästi uskoneet, että Raamatullinen kalenterivuosi alkaa siitä kuusta, jonka aikana ohraa voidaan ensimmäiseksi puida Israelissa. Ja, että nimenomaan Israelissa olevien Karaiittijuutalaisten tapa etsiä Aviv ohraa olisi oikea tapa määrittää vuoden alku.


Totuus

Olemme toisten Messiaanisten kautta, jotka ovat myös luottaneet asiassa Karaiitteihin, saaneet tietää asioita, jotka ovat vakuuttaneet meidät toisin. Niitä tutkittuamme ja varmistettuamme moneen kertaan väitteet todeksi, olemme nyt valmiit muuttamaan julkaisemaamme kalenteria.

Meitä harmittaa, ettemme ole tietäneet totuutta ja olemme opettaneet väärin. Muistamme ja muistutamme kuitenkin, että Herra on armollinen niitä kohtaan, joilla on vilpitön sydän.

Totuus on, että eläinrata, tähdet, kuu ja aurinko määrittävät vuoden alun, ei ohra. Näin vuosi alkaa, 2013 puolella, nyt kuukauden myöhemmin.


Fakta
Väite on, että ensimmäisessä kuussa, Jahshuan aikaan, kun oli Pääsiäinen, aurinko oli Oinaan/Karitsan tähtikuviossa tai sen välittömässä läheisyydessä. Ja tämän väitteen vahvistimme planetaario-ohjelma Stellariumin simulaatiolla ja historian kirjoista. Juutalaisten historioitsija, Josefus kertoo tästä:

"In the month of Xanthicus, which is by us called Nisan, and is the beginning of our year, on the fourteenth day of the lunar month, when the sun is in Aries, (for inthis month it was that we were delivered from bondage under the Egyptians,) the law ordained that we should every year slay that sacrifice which I before told you we slew when we came out of Egypt, and which was called the Passover; and so we do celebrate this passover in companies, leaving nothing of what we sacrifice till the day following." (Flavius Josephus, Antiquities of the Jews, Book III, Chapter 10, paragraph 5, http://www.ccel.org/ccel/josephus/complete.ii.iv.x.html) ".

Aries on Oinas/Karitsa ja on erittäin osuvaa, että Hänen aikanaan aurinko oli Karitsan tähtikuviossa Pääsiäisenä! Ja sama tapahtuu usein myös nykyään, jos vuosi aloitetaan kevätpäiväntasauksen jälkeisestä kuusta, niin kuin silloinkin.

Toteaminen paljain silmin (edit. 10.02.2014)
Toinen fakta, jonka pystyimme varmistamaan, on, että kevätpäiväntasauksen voi todeta tapahtuneen, tähdistä, paljain silmin. Ja, että samalla tavalla voi todeta auringon menevän Karitsan tähtikuvioon. Tapa:

Juuri ennen auringon nousua aamulla, Jerusalemissa ja muualla hieman etelämpänä kuin Suomessa, voi nähdä Kalojen tähtikuvion nousevan horisontin takaa idästä. Tämä on varma merkki siitä, että aurinko on menossa Karitsan tähtikuvioon.

Kun suunnilleen samaan aikaan aktiivisesti seuraa jopa alkeellistakin aurinkokelloa, niin voi myös todeta suurinpiirtein sen päivän, jolloin on kevätpäiväntasaus. Sillä sinä päivänä yön ja päivän pituus ovat molemmat miltei tasan 12 tuntia.

Katso simulaatio kuvat:

Kuva1. Kalat nousevat horisontista, idästä, juuri ennen auringonnousua
Kalat nousee

Kuva 2. Aurinko on Karitsan tähtikuviossa Pääsiäisenä (tai lähellä Pääsiäistä). Siinä missä sininen ja punainen viiva kohtaavat on kevätpäiväntasaus
Aurinko Oinaksessa


Seuraava uusikuu tästä aloittaa vuoden (edit. 10.02.2014)
Kolmas fakta on, että kun vuosi aloitetaan kevätpäiväntasauksen jälkeisestä uudesta kuusta tai uudestakuusta korkeintaan noin 4-6 päivää ennen sitä, niin nimenomaan silloin aurinko on usein Karitsan tähtikuviossa [tai sen välittömässä läheisyydessä] Pääsiäisenä. Juuri niin kuin Josefus kirjoittaa.


Onko ongelma aloittaa vuosi kuukauden myöhemmin kuin Karaiitit?
Neljäs fakta, jonka selvitimme, on, että tämä ei ole ongelma, mitä tulee ohran puimiseen. Olemme saaneet selville, maailmallisista, vääristelemättömistä lähteistä, että Israelissa ohran puintiaika on aina huhtikuussa ja, että Karaiittien maaliskuussa löytämä ohra on kaikella todennäköisyydellä istutettu etuajassa tai on nopeampaa lajiketta.

Karaiitit, en tiedä onko tämä ironiaa vai mitä, itse vahvistavat, että Josefuksen Aries maininta tarkoittaa sitä, että Jahshuan aikaan vuosi aloitettiin kevätpäiväntasauksen jälkeisestä kuusta.


Mitä asioita ja mysteerejä tämä totuus avaa?
Viides fakta on, että nyt vihdoin viimein, tiedämme miten Nooa saattoi todeta vuodenajat arkista, ilman ohrapeltoa, ikkunansa kautta. Tiedämme myös miten Israel, 40 vuoden erämaavaelluksen aikana saattoi laskea aikaa ja pitää juhlat. Ja tiedämme lisäksi, miten pyhiinvaeltajat osasivat tulla Jerusalemiin oikeaan aikaan, Uudistetun Liiton puolella.


Miksi Josefuksen maininta on tärkeä?
Josefuksen maininta on tärkeä, sillä se osoittaa, että meidän Herramme Jahshua pitäytyi, eikä sanonut mitään tätä Karitsan tähtikuvio-kevätpäivänseisaus ajanlaskentaa vastaan. Koska Hän ja kaikki muut henkilöt pitäytyivät tähän asiaan UL:n puolella, meillä ei ole mitään syytä uskoa, ettei tämä olisi oikea tapa. Ongelma oli, ettemme me olleet tietoisia tästä.


Mitä Jumalan Sana sanoo tähtien käyttämisestä ja kevätpäiväntasauksesta?

Gen 1:14 Ja Jumala sanoi: "Tulkoot valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia,
Gen 1:15 ja olkoot valoina taivaanvahvuudella paistamassa maan päälle". Ja tapahtui niin:
Gen 1:16 Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet.

Genesiksestä me näemme, että tähdet ovat myös mukana aikojen määrittämisessä. Ja seuraavista paikoista me näemme auringon kulun tähtikuvioissa, ja sen että ne merkitsevät aikaa:

Psa 19:1 Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. (19:2) Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa hänen kättensä tekoja.
Psa 19:2 (19:3) Päivä sanoo päivälle, ja yö ilmoittaa yölle.
Psa 19:3 (19:4) Se ei ole puhetta, se ei ole kieltä, jonka ääni ei kuuluisi.
Psa 19:4 (19:5) Niiden mittanuora ulottuu yli kaiken maan ja niiden sanat maanpiirin ääriin. Auringolle hän on tehnyt niihin majan.
Psa 19:5 (19:6) Se on niinkuin ylkä, joka tulee kammiostaan, se riemuitsee kuin sankari rataansa juostessaan.
Psa 19:6 (19:7) Se nousee taivasten ääristä ja kiertää niiden toisiin ääriin, eikä mikään voi lymytä sen helteeltä.

Eläinradan tähtikuviot ovat auringon majat. Katso myös mitä Job sanoo:

Job 38:32 Voitko tuoda esiin eläinradan tähdet aikanansa ja johdattaa Seulaset lapsinensa?
Job 38:33 Tunnetko taivaan lait, tahi sinäkö säädät, miten se maata vallitsee?

Aivan selvästi eläinradan kuvioiden pitää ilmentyä aikanansa, aivan selvästi ne merkitsevät aikaa!


Kiinnostava seikka, todistus
Kolmannen kuun tähtikuvio on Kaksoset. Jos nämä katsotaan kahdeksi Lain tauluksi, niin tämä osuu juutalaisen perimätiedon ilmoittamaan Lain antamisen juhlaan, joka on kolmannessa kuussa.


Loppuhuomautus
Tällä Raamatullisella tähtien tarkkailulla ei ole mitään tekemistä horoskooppi ynm. asioiden kanssa. Jumalan Laki kieltää ankarasti kaikenlaisen tähtien kautta ennustamisen.

Joel 16.03.2013 (edit. 10.02.2014)

Jaa tämä artikkeli Facebookissa:
Jaa

Muita sinua mahdollisesti kiinnostavia artikkeleita:
Lohikäärmeen suusta - Siunattu olkoon Hän - Heimojen sauvat
Keskustelu kategoriassa Yleiset, johon tämä artikkeli kuuluu
Keskustelua pyörittää Disqus