JUUDA ETSII ISRAELIA


3.Moos. 26:38: "Ja te (Israel ja Juuda) häviätte kansojen sekaan ja vihollistenne maa nielee teidät."

Adonain sana sanoo selvästi, että Israel ja Juuda häviävät kansojen sekaan. Sitten puhutaan Israelin ja Juudan jäännöksestä: "Ja ne teistä, jotka jäävät jäljelle, riutuvat teidän vihollistenne maassa syntivelkansa tähden ja myös isiensä syntivelan tähden he riutuvat niin kuin nekin (3. Moos. 26:39, 5.Moos. 4:27 ja Jes. 10: 20 - 22)."

'Häviäminen' kansojen sekaan tarkoittaa, että he ovat 'hävinneet' omiin synteihinsä ja rikkomuksiinsa ilman Elohimia. Kun 'maa nielee heidät', tarkoittaa se hengellisesti israelilaisten ja juudalaisten pahaa joukkoa, jonka käy samalla tavalla kuin Koorahin, Daatanin ja Abiramin (4. Moos. 16:31 - 33).

Israelilaiset ja juudalaiset häviävät kansojen sekaan, niin kuin ihmisjoukko voi sulautua toisen kansan keskuuteen. He menevät keskenään naimisiin, oppivat uuden kielen ja yhteiskuntaa vallitsevat lait ja antropologiset tavat ja uskonnon (5. Moos. 4:28, Hoosea 7:8 - 9 ja8:8). Heidät 'maa nielee', niin kuin käärme nielee saaliinsa. Näin israelilaiset ja juudalaiset kadottavat kansallisen identiteettinsä ja Elohimin sanan heprealaiset juuret ja heistä tulee juurettomia, jotka tuntevat jollakin tasolla olevansa vieraita ja muukalaisia ihmisten keskuudessa.

'Jäännös' tarkoittaa kansojen keskellä olevaa israelilaisten ja juudalaisten joukkoa, joka löytää taivasten kuningaskuntaa edustavan Yeshua Messiaan. Kun heidän sydämensä nöyrtyy ja tulee ympärileikatuksi Tooran vartioimisessa, heille kuuluvat Elohimin antama sana (3.Moos. 26:41 ja 5. Moos. 4:30, 30:6): "Ja silloin minä muistan liittoni Jaakobin kanssa ja muistan liittoni Iisakin kanssa ja liittoni Aabrahamin kanssa ja minä muistan myös maan (3. Moos. 26:42 ja 5. Moos. 4:31)". Milloin Israelin Elohim muistaa kolme kertaa vahvistetun liittonsa? Sinä päivänä, jolloin Jaakobin jäännös kääntyyYeshua-Kuninkaan puoleen. Kuinka suuri jäännös täytyy olla, että Adonai muistaa liittonsa? Se on Hänen tiedossaan. Adonai kääntää kasvonsa myös Israelin maata, 'haerets Tsijon'ia kohti.

I Israelin maasta pohjoiseen

Jer.3:1 - 18 sanoo: "Niinä päivinä on Juudan heimo kulkeva Israelin heimon kanssa (luo) ja he tulevat yhdessä pohjoisesta maasta siihen maahan, jonka minä annoin teidän isillenne perinnöksi." Kun luet Euroopan historiaa, huomaat, kuinka migraatiot ja juutalaisvainot ajoivat israelilaiset aina vain pohjoisemmaksi (Hes.37:16):

-100 jaa. juutalaisia oli Kreikassa ja Italiassa

-200 - 400 jaa. heitä oli Illyricumissa (Kroatia ja Slovenia)

-500 jaa. heitä oli saapunut jo Britanniaan ja Frankkien valtakuntaan (Hollanti ja Reinin laakso Saksassa)

Kun arabialaiset valloittivat Espanjan, juutalaiset seurasivat heitä kauppiaina, ja he ymmärsivät pian hankkia itselleen huomattavan vaikutusvallan. Tämän jälkeen Espanjaan syntyi juutalaisten kukoistava kulta-aika, joka kesti lähes 1400-luvun loppuun asti.

Espanjasta juutalaiset muuttivat Ranskaan ja sieltä ensin muihin Länsi-Euroopan maihin ja viimeiseksi Englantiin, joissa he pian joutuivat vainon kohteiksi.

II Pogromeja

-1021 Benedictus VIII teloitutti juutalaisia ja syytti heitä pyörremyrskyn ja maanjäristyksen aiheuttamisesta.

-Ensimmäisen ristiretkien aikana (1096) surmattiin arviolta kolmannes Saksan ja Pohjois-Ranskan juutalaisista.

-1100- luvulla syytettiin juutalaisia rituaalimurhista, jossa heidän sanottiin surmaavan kristittyjen lapsia usein ennen pääsiäistä.Tämä sepitetty valhe, joka ympäri Eurooppaa tunnetaan"verisyytöksenä", maksoi tuhansien juutalaisten hengen.

-Toinen ristiretki 1147 - 1149

-Kolmas ristiretki 1189 - 1191

-Neljäs ristiretki 1202- 1204 jaa.

-1290 Juutalaiset karkoitettiin Englannista. 16000 juutalaista lähti Ranskaan ja Belgiaan.

-Sitten juutalaisia syytettiin ehtoollisleivän häpäisemisestä, joka tarkoitti yritystä ristiinnaulita "Jeesus" uudelleen. Vuonna 1298 ehtoollisleivän häpäisemissyytös sai aikaan, että koko Röttingenin juutalaisyhteisö poltettiin roviolla. Samat hyökkääjät jatkoivat juutalaisten teurastamista muuallakin Saksassa sekä Itävallassa. Arviolta 100 000 juutalaista murhattiin ja noin 140 juutalaisyhteisöä hävitettiin.

-Ranskasta ja Saksasta juutalaiset karkoitettiin monta kertaa.

-Kun Euroopassa puhkesi musta surma (1347-1350), se pantiin juutalaisten syyksi, koska he olivat muka myrkyttäneet kaivot. Tämä syytös uskottiin Etelä-Ranskassa, Pohjois-Espanjassa, Sveitsissä, Baijerissa, Reininmaalla, Itä-Saksassa, Belgiassa, Puolassa jaItävallassa ja Euroopassa, joissa maissa tuhottiin yli 200 juutalaisyhteisöä. Puolassa tapettiin jo 10 000 juutalaista, vaikka maasta oli helppo paeta. Huomattavasti enemmän surmattiin kolmessa Saksan kaupungissa Erfurtissa, Mainzissa ja Breslaussa.

-Prahassa 1389 sattui, että juutalaislapsi heitti vahingossa hiekkaa ehtoollisleipää kantavan papin päälle. Tämän seurauksena 3000 juutalaista tapettiin.

-1391 50 000 juutalaista kuoli Espanjan mellakoissa

-1492 päättyi Espanjan ja Granadan välinen sota, jolloin annettiin kuninkaallinen määräys, että juutalaisten oli poistuttava maasta kolmen kuukauden kuluessa. Portugaliin heidän sallittiin jäädä maksua vastaan muutamaksi kuukaudeksi. 300 000 juutalaista muutti Italiaan, Afrikkaan, Turkkiin ja Balkanille. Monet joutuivat merirosvojen uhreiksi laivoissa ja jotkut heitä kuljettaneet laivat kärsivät haaksirikon ja monet juutalaiset hukkuivat.

Suurin osa juutalaisista päätyi asumaan Puolaan, josta tuli maailman suurin 'juutalaisvaltio'. Nykyisen Puolan raja on tänä päivänä huomattavasti lännempänä, kuin mitä se oli 1500-luvulla. Silloin Puolan alueeseen kuuluivat nykyisestä Latviasta Kuurinmaa, Liettua,Valko-Venäjä ja kolmannes Ukrainasta.

Juutalaisten muuttoliike alkoi 1200 - 1300 luvuilla Etelä ja Keski-Euroopasta ja jatkui vuosisatojen ajan Puolaa kohti. Puola oli suvaisevainen ja turvallinen miljoonille juutalaisille, jotka karkoitettiin muualta Euroopasta. Turvallista aikaa kesti aina 1600-luvun puoliväliin asti.

Mitä tahdoin edellisellä vainojen luettelolla sanoa?Sen, että 'Juuda tuli Israelin luokse' (Jer. 3:18), mutta he eivät kuitenkaan etsineet Israelia. Miksi kuitenkin juutalaiset kulkivat koko ajan pohjoista kohti, jos siellä ei ole israelilaisia?

Mitä sitten historia kertoo? Puolassa alkoivat pogromit 1600-luvunlopussa. Puola alkoi kansakuntana heiketä ja lopulta, kun tultiin 1700-luvun loppupuolelle, se lakkasi kokonaan olemasta. Puola jaettiin Preussin, Itävallan ja Venäjän kesken.

Mihin juutalaiset joutuivat? He joutuivat pääosin Venäjän keisarikunnan alueelle (alueliitokset: 1793 ja 1795)! Venäjästä tuli nyt maailman suurin 'juutalaisvaltio'.

Elohimin sana sanoo, että 'Juuda tulee Israelin luo (Jer. 3:18). Jälleen Elohim on sallinut Juudan kulkea Israelia lähemmäksi. Juuda osoittaa aina vain suuremmalla sormella, missä on Israel! Joku ehkä ajattelee, että mehän asuimme silloin Ruotsin vallan alla. Kun viimeinen Puolan jako tapahtui 1795, ei kulunut siitä kuin neljätoista vuotta ja Suomesta (Finland) tuli osa Venäjän valtakuntaa (1809)!

Suomesta tuli Venäjän, maailman suurimman juutalaisvaltion, autonominen osa. Suomi oli Venäjän keisarikunnan yhteydessä 108 vuotta! Tämän lähemmäksi Juuda ei voinut enää Suomea tulla! Herätkää! 108 pitkää vuotta Elohim saarnasi suomalaisille, että Juuda oli tullut Israelin luo! Kuitenkaan langennut Juuda ei silloinkaan etsinyt Israelia!

Millä tavoin Juuda lähestyä Israelia? Israelin Elohim ei voinut muitta mutkitta lähettää heitä israelilaisten luokse. Niinpä Hän teki asian viisaasti. Kaikessa hiljaisuudessa, aina Hansakaupan ajoista (1200 jaa. saksalaiset) lähtien, Hän lähetti juutalaisesta identiteetistä vieraantuneita siirtolaisina suomalaisten keskuuteen. Puolalla ja Ruotsilla (Suomella) oli yhteinen valtakunnan raja (Viro/Liivinmaalla 1561 1721), ja välillä Ruotsin kuningassuku (Vladislav IV Waza) hallitsi Puolaa. Juutalaistaustaiset ihmiset asettuivat asumaan Suomeen aivan kuin pakanoina ja vähin erin he sulautuivat suomalaisiin sukuhin. Adonain tahto on ollut että heistä jokainen tulisi taivasten kuningaskunnan Yeshuan luokse. On täyttymässä aika, jolloin Hän alkaa Israelia todella etsimään!

III Pogromit Venäjällä

Venäjälle siirtyneet juutalaiset olivat uskonnollisia. Heitä oli Adonain turha lähettää Israelin luokse hengellisessä mielessä. Heitä kohtasi Venäjällä ankarat pogromit. Pogromit olivat suuri vääryys juutalaisia kohtaan, joten Adonai alkoi kätkeä juutalaisia taitavasti ihmisten joukkoon suunnitelmaansa varten.

Venäjän keisarikunnassa juutalaisille oli määrätty omat asuinalueet, joilta he eivät saaneet poistua. Heitä vainottiin koko ajan, että he jättäisivät juutalaisuutensa ja kääntyisivät kristityiksi ortodokseiksi. Monet juutalaiset menettivät oikeutensa ammatin harjoittamiseen ja heidät ajettiin pois kaupungeista kaukaisille alueille.

Venäjälle syntyi juutalaisasutusalueita Puolan, Ukrainan (Odessa),Valko-Venäjän ja Moldovan alueille. He asuivat pienissä köyhissä maalaiskylissä, joita kutsuttiin shtetleiksi. He tekivät kovasti töitä, yrittivät säilyttää huumorintajunsa ja noudattivat esi-isiltään perittyjä uskonnollisia traditioita ja tapoja.

Juutalaiset kärsivät köyhyydestä, jolloin heistä monet muuttivat Moskovaan ja Pietariin. He saivat asua muualla kuin juutalaisille merkityillä alueilla, jos he kääntyivät ortodoksisen kirkon jäseniksi tai maksoivat suuret lahjukset tai avioituivat venäläisten kanssa.

Henkisestä painostamisesta aina kidutukseen asti käytettiin, että juutalaiset hylkäisivät oma uskontonsa ja kääntyisivät kristityiksi. Monet juutalaiset kadottivat identiteettinsä vainojen seurauksena ja seka-avioliitot olivat hyvin yleisiä. Monille on selvinnyt vasta viime aikoina, kun ovat tehneet sukututkimusta, että heidän vanhempansa ja isovanhempansa ovat salanneet, että he olivat juutalaisia.

Tsaari Nikolai I:n (1800) aikana erityinen sotilaallinen asevelvollisuuslaki teki 12-18:en vuoden ikäisistä juutalaislapsista kelvollisia 25 vuotta kestävään sotilaspalvelukseen. Pitkän palvelusajan tavoitteena oli saada juutalaiset sotilaat luopumaan juutalaisuudestaan. Kun juutalainen nuorukainen kutsuttiin palvelukseen, hänen vanhempansa eivät koskaan häntä enää nähneet. Monet nuoret juutalaismiehet välttelivät asepalvelusta ja siksi useimmat armeijaan joutuneet olivatkin orpoja tai muuten juutalaisen yhteisön reunamille jääneitä poikia.

Vuonna1869 - 1876 Venäjän juutalaisille määrättiin luvalliset elinkeinot: käsityötuotteiden, leivonnaisten, marjatuotteiden, paperossien, käytetettyjen vaatteiden, tavaraoiden ja halpojen kangasvalmisteiden myynti.

Monet Venäjän juutalaiset vaihtoivat uskontonsa kristityiksi ja muuttivat vähin äänin kristittyinä Suomen Karjalaan ja vaihtoivat sukunimensä toiseksi tai jäivät Venäjälle. Monet ovat Suomessa alkaneet tehdä sukututkimusta ja mielenkiintoisia asioita on alkanut paljastumaan:"Minä herätin pohjoisesta hänet (Israel), ja hän tuli, päivänkoitosta hänet, joka rukoilee minun nimeäni ja hän tallaa käskynhaltijoita kuin lokaa niin kuin savenvalaja savea sotkee (Jes. 41:25)."

Adonai sanoo: "Minä ensimmäisenä sanon Siionille: 'Katso, katso, siinä ne ovat (Jes.41:27)!'"

"Minä sanon pohjoiselle:'Anna tänne' (Jes. 43:6)!"

"Katso heitä, he tulevat kaukaa! Katso, nuo pohjoisesta (Jes. 49:12)!"

"Mene ja julista nämä sanat pohjoiseen päin ja sano: 'Palaja, sinä luopiovaimo Israel, sanoo Adonai; minä en enää synkistä teille kasvojani, sillä minä olen armollinen, sanoo Adonai, enkä pidä vihaa iankaikkisesti (Jer. 3:12)."

"Palatkaa (pohjoisesta) takaisin, te luopuneet lapset, sanoo Adonai, sillä minä olen ottanut teidät omikseni ja minä noudan teidät, yhden ainoankin kaupungista ja kaksi sukukunnasta ja tuon teidät Siioniin (Jer.3:14)."

"Niinä päivinä on Juudan heimo kulkeva Israelin heimon kanssa (luo) ja he tulevat yhdessä pohjoisesta maasta siihen maahan, jonka minä annoin teidän isillenne perinnöksi (Jer.3:18)."

"Palatkaa (pohjoisesta) takaisin, te luopuneet lapset, niin minä parannan teidän luopumuksenne - (Jer. 3:22)."

"Sen tähden, katso, päivät tulevat, sanoo Adonai, jolloin ei enää sanota: 'Niin totta kuin Adonai elää, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta', vaan: 'Niin totta kuin Adonai elää, joka johdatti israelilaiset pohjoisesta maasta (Jer. 16:15 ja Jer. 23:7 - 8)."

Vieläkö siltä näyttää, ettei Israelin maasta katsottuna pohjoisen suunnalla, maan perimmäisillä äärillä, asu israelilaisia ja juudalaisia?

"Katso, minä tuon heidät pohjoisesta maasta, kokoan heidät maan perimmäisiltä ääriltä...(Jer.31:8)."

"Voi,voi, paetkaa pohjoisesta maasta,sanoo Adonai! Sillä minä olen hajottanut teidät neljään taivaan tuuleen, sanoo Adonai (Sakarja 2:6)."

Julkaistu v. 2009

Editoitu 6.2.2018

Mauno K.


LÄHDETEOKSET:

Grimberg, C. 1958. Kansojen historia. Suom. L .Hirvensalo. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö

Evankeliset Mariasisaret. 1997. Kristikunnan syyllisyys juutalaisia kohtaan. Suomentanut E. Jaatinen

Gustafson, J. 1967. Historian kartasto. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö

Torvinen, T. 1989. Kadimah. Helsinki: Otava Oy

Wikipedia

Jaa tämä artikkeli Facebookissa:
Jaa

Muita sinua mahdollisesti kiinnostavia artikkeleita:
Profeetan arvosteleminen - Pudotuspeli - Muukalaiset - Uskovaisten aviollinen elämä
Keskustelu kategoriassa , johon tämä artikkeli kuuluu
Keskustelua pyörittää Disqus