Huomautus: Artikkelin kirjoittaja vastaa vain omista kirjoituksistaan, eikä jaa automaattisesti mitään näkemystä tai kantaa muiden sivustolla kirjoittavien kanssa.
Maailman älykkäin mies
Olet kuullut monista aikamme tunnetuimmista tiedemiehistä ja älyköistä, kuten Albert Einstein, Alan Turing, Stephen Hawking ja Isaac Asimov. Jos olet tutustunut heihin biografioiden kautta, tiedät, että heidän älynsä on aivan toista kaliiperia kuin tavallisten tallaajien.
Tässä artikkelissa keskityn kuitenkin maailman älykkäimpään mieheen, ja kuten biografioissa, näytän, millaista kaliiperia hänen älykkyytensä on. Tämä ei ole helppo tehtävä, sillä minun älykkyyteni on verrattain vajavaista. Mutta minulla on jotain, mitä en usko näillä mainituilla suurmiehillä olleen ja se on Taito.
Fysiikka
Ulottuvuudet ja aika
Tämä mies opetti, että on olemassa ulottuvuuksia tämän kolmannen ulottuvuuden lisäksi, jossa elämme. Mutta hän ei jäänyt tähän, vaan hän myös selitti, että mikään kolmannen ulottuvuuden ulkopuolella ei mahdu kolmanteen ulottuvuuteen. Hän oli tässä yli 2000 vuotta edellä nykypäivän tiedemiehiä.
Hänen mukaansa kaikki on edeltä tiedettyä tämän kolmannen ulottuvuuden ulkopuolisille, mistä voidaan päätellä, että hän käsitti jo ennen Einsteiniä, että aika on suhteellinen käsite. Kesti yli 2500 vuotta, ennen kuin muut ymmärsivät, että aika on riippuvainen avaruudesta. Että nopeus avaruuksien välillä muuttaa ajan kulkua ja aika ei ole vakio.
Toisin sanoen, kolmannen ulottuvuuden ulkopuoliselle, tuhat vuotta on kuin yksi päivä, koska nopeus kolmannen ulkopuolella on äärettömän suuri kun katsotaan kolmannesta ulottuvuudesta, nopeampi kuin silmänräpäys. Hiukan samaan tapaan kuin 3d nopeus on 2d nopeudelle.
Tällöin kolmannen ulottuvuuden ulkopuolinen ei vanhene, mutta täältäpäin katsottuna tämä on elänyt äärettömän pitkään. Eli ainoastaan Hänen kolmannen ulottuvuuden varjonsa on vanhaikäinen. Ja tällöin kolmannen ulottuvuuden ulkopuolinen voi ilmoittaa kolmanteen ulottuvuuteen kolmannessa ulottuvuudessa tapahtuneista asioista, joita ei ole vielä tapahtunut kolmannessa ulottuvuudessa. Tämä selittänee monelle ensimmäistä kertaa seuraavan jakeen:
Joh 3:18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
Se myös osoittaa jumalattomat vääräksi, kun sanovat, että ”Jumala teki pahaa luodessaan ihmisen, jonka tiesi lankeavan”, sillä Hän ei tiennyt. Ihmiset ovat aidosti vastuullisia jokaisesta teostaan mitä he ovat ikinä tehneet, sillä joka synnin tekee, lyö Jumalan Poikaa kasvoille. Ja niin kuin tästä selviää, jokainen isku on kuin uusi ja odottamaton.
Ajan luonne
Tämä mies myös ymmärsi, että ajan kulku on peilaavaa. Eli kaikki menneet tapahtumat saavat täsmällisen tai kopioivan peilikuvansa alkaen aina mitatun ajanjakson keskipisteestä. Tämä konsepti on erittäin vaikeaselkoinen, mutta sen selvimmät ilmiöt nähdään muinaisessa historiassa. Monet uskovat tuntevat tämän konseptin nimellä kaksoisprofetia. Jotkut harvat ovat huomanneet saman minkä tämä mies, että aivan kaikki, mitä on tapahtunut vuonna +X, on tapahtunut myös jossakin selkeässä muodossa vuonna -X, kun keskipisteenä on 0.
Tämä ajan peilautuvuus on helpompi käsittää, kun ymmärtää, niin kuin tämä mies, että aika ei todellisuudessa ala -X:stä, vaan aika alkaa nollapisteestä, jolloin -X ja +X ovat itse asiassa sama asia. Siten, kun katsotaan kolmannen ulottuvuuden vinkkelistä, on ilmoitettu seuraava:
Rev 13:8 Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.
(KJV ja YLT selvittävät, että Karitsa on teurastettu hamasta maailman perustamisesta)
Todellisen ajankulun alku on Rakkaus ja se miksi me emme kulje todellista aikaa, vaan sen kolmiulotteista varjoa, johtuu siitä, että me emme ottaneet vastaan Rakkautta. Mutta jos muistamme, täällä sikolätissä, Rakkauden joka meillä oli, on Hän tuleva meitä vastaan, kun pyrimme Isän Taloon.
Luonnontieteet
Ilmasto ja luonnonvoimat
Hän käsitti, yli 2500 vuotta ennen ketään toista, että tuuli on ilman virtaus, joka lähtee etelään (maan keskeltä), palaa pohjoiseen ja jatkaa samaa kiertoa. Samalla henkäyksellä, hän ymmärsi myös veden kiertokulun. Tämä tieto tuulten luonteesta selvisi muille vasta lentokoneen keksimisen jälkeen. Ja useimmat ihmiset, jos menet heiltä kysymään, eivät osaa kertoa sinulle miten tuuli syntyy, vaikka elävät tietoyhteiskunnassa.
Ihmisen rakenne
Ihmisestä hän opetti, että ihminen on psykofysiologinen kokonaisuus, asia, josta on varmistuttu vasta nykyaikaisten tutkimusten kautta. Tämä tarkoittaa, että henkisellä terveydellä on suora yhteys fyysiseen terveyteen ja vice versa.
No, sanoiko tämä mies, että jännitys aiheuttaa vatsavaivoja, asia, jonka kuka tahansa voi käsittää? Ei, vaan hän sanoi, että mieli vaikuttaa koko kehoon, niin, että huono mieli tuhoaa kehon. Juuri kukaan ei tänä päivänä käsitä tätä asiaa, mutta jokainen teräsvaari ja mummo, varmasti käsittää sen.
Tämän päivän ihmiset luulevat elävänsä pitkään dieettien, alkoholittomuuden, tupakoimattomuuden ja urheilun avulla. Mutta tämä mies ymmärsi, ettei niillä ole mitään vaikutusta ihmisen elinikään per se, vaan niitten käyttö ainoastaan kielii mahdollisista mielen ongelmista, jotka ovat todellinen syy lyhytikäisyyteen.
Filosofia
Tieto
Hänen mukaansa erittäin suurten voimien käsittäminen on tiedon alku. Ja tyhmyys merkitsee erittäin suurten voimien vähättelyä. Hän tiesi, että tieto vasta alkaa havaintoon pohjautuvasta nöyryydestä. Useimmat tiedemiehet eivät tänä päivänä ymmärrä tätä asiaa, vaan luulevat, että pienestä on järkevintä edetä suurempaan, kun pitäisi tehdä juuri toisin päin. Ettei, ylpeys käy epäonnistumisen edellä.
Tästä on käytännön esimerkki. Tiesitkö, että Einstein ei olisi ikinä tehnyt kuuluisia löytöjään, ellei hän olisi aloittanut kaikkein suurimmasta fysiikan ongelmasta, Jumalasta? Einsteiniä kiinnostivat eniten ikuisuuskysymykset, asia jonka kimpussa Einstein oli vielä kuolinvuoteellaankin.
Tieteenalojen järjestys ja filosofian luonne
Hän myös ymmärsi, että filosofia, eli viisauden rakastaminen, on ennen kaikkia muita tieteenaloja. Viisaus ja järjestys ovat maailman perusta. Jos kysyt nykytiedemieheltä, ”miksi?”, ei hän osaa vastata, sillä hän on vain yksinkertainen ihminen, jonka tehtävä ei ole koskaan edes ollut tutkia vaikeita.
Lisänä tähän, hän tiesi senkin, että filosofia on feminiinistä, hän käytännössä kutsui viisauden naiseksi. Hänen mukaansa viisaus kehittyy kauniiksi ja irtoaa maskuliinisuudesta, tiedosta, kun ne aiemmin olivat yksi ja sama. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki on rakennettu joko maskuliiniseksi tai feminiiniseksi, tiedolliseksi tai viisaudelliseksi. Kaikesta saa joko tietoa tai viisautta, mutta ei koskaan molempia.
Kuka oli tämä mies?
Hän on Kuningas Shlomo Ben David, eli tuttavallisemmin Salomo Daavidin poika.
Miten ja mistä hän sai käsittämättömän ymmärryksensä?
2Ch 1:5 Ja vaskialttari, jonka Besalel, Uurin poika, Huurin pojanpoika, oli rakentanut, oli siellä Herran asumuksen edessä; Salomo ja seurakunta etsivät häntä siellä.
2Ch 1:6 Ja Salomo uhrasi siellä Herran edessä ilmestysmajan vaskialttarilla; hän uhrasi sen päällä tuhat polttouhria.
2Ch 1:7 Sinä yönä Jumala ilmestyi Salomolle ja sanoi hänelle: "Ano, mitä tahdot minun sinulle antavan".
2Ch 1:8 Salomo vastasi Jumalalle: "Sinä olet tehnyt suuren laupeuden minun isälleni Daavidille ja tehnyt minut kuninkaaksi hänen sijaansa.
2Ch 1:9 Niin toteutukoon nyt, Herra Jumala, sinun isälleni Daavidille antamasi sana; sillä sinä olet pannut minut hallitsemaan kansaa, jota on paljon niinkuin tomua maassa.
2Ch 1:10 Anna siis minulle viisaus ja taito lähteä ja tulla tämän kansan edellä, sillä kuka voi muuten tätä sinun suurta kansaasi tuomita?"
2Ch 1:11 Ja Jumala sanoi Salomolle: "Koska sinulla on tämä mieli etkä anonut rikkautta, tavaraa ja kunniaa, et vihamiestesi henkeä, etkä myöskään anonut pitkää ikää, vaan anoit itsellesi viisautta ja taitoa tuomitaksesi minun kansaani, jonka kuninkaaksi minä olen sinut tehnyt,
2Ch 1:12 niin annetaan sinulle viisaus ja taito; ja lisäksi minä annan sinulle rikkautta, tavaraa ja kunniaa, niin ettei sitä ole ollut niin paljoa kenelläkään kuninkaalla ennen sinua eikä tule olemaan sinun jälkeesi".
Jumala näki, että Shlomo tosissaan etsi Häntä, siitä syystä Jumala antoi hänelle viisautta.
Jumala antaa viisautta niille jotka sitä haluavat, ymmärrystä niille, jotka sitä pyytävät.
Loppusanat
Shlomolla oli toki paljon muitakin uskomattomia saavutuksia, kuten Intiaan matkaavan laivaston perustaminen, aikansa suurimman ja monimutkaisimman rakennuskompleksin, Herran Temppelin pystyttäminen, tuhansia opetuksellisia sanoja, niin kauniita runoja, ettei niille mikään vedä vertaa ja tehokkaan, rauhan diplomatian keksiminen.
Mutta tässä keskityttiin kumminkin hänen tieteellisiin opetuksiinsa ja sanoihinsa, jotka ovat kirjattuna hänen kirjoissaan.
Num 6:24 Jehova polvistuu antamaan sinulle lahjoja ja varjelee sinua.
Num 6:25 Jehova paljastaa olemuksensa sinulle ja on sinun turvaajasi.
Num 6:26 Jehova kohottaa kaiken huomionsa sinuun ja antaa sinulle yltäkylläisesti.
Joel 21.7.2012