JÄRISYTTÄVÄ HERÄTYS



Kun tai jos taivasten kuningaskunnan opetuslapsi pyrkii olemaan Adonain välikappale heräämisen keskellä, on hänen käytävä läpi perusteellinen inventaario. Pyhä Henki näyttää todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion (Joh. 16:8). Hän osoittaa ihmiselle totuuden ihmisestä itsestään. Tapahtuu synnin paljastuminen, josta Shaul opetti taivasten kuningaskunnan juutalaisia vastoin rabbiinisia käsityksiä (Room. 5:12). Tähän liittyy Jahushuan pyhän veren ja sanan, ylhäältä syntymisen, Pyhän Hengen ja Adonain pelon tuoma puhdistus. Jatkuva taivasten kuningaskunnan pyhien yhteys edistää pyhityselämän kestävää kehitystä. Kun taivasten kuningaskunnan opetuslapsi saa langenneesta luonnostaan ilmestyksellisen totuuden, hän osaa iloita ja riemuita iankaikkisesta kärsimyksestä, helvetistä, ylivuotavassa kiitollisuudessa, että sellainen "paratiisi" on tarjolla kaltaiselleen ihmiselle. Miten muuten hän voisi helvetistä kertoa? Hän vain löisi ihmisiä, eikä näkisi Elohimin rakkautta, joka yltää helvettiin asti.

Taivasten kuningaskunnan lapsi saa kasvaa pyhityksessä ja Adonain pelossa, ja vastaanottaa Hänen armostaan rukouksen ja ilmestyksen Hengen (Sak. 12:10 ja Kol. 4:12). Puhdistuksen kautta hän saa antaa itsensä aseeksi taisteluun ihmisten pelastumisten ja parantumisten puolesta (Kol. 4:12). Hän saa tulla Elohimin herkäksi instrumentiksi, joka saa Elohimin sanan miekan lävistämänä rukoilla Hänen tahtonsa mukaan taivasten kuningaskunnan pyhien edestä (Room. 8:26-27). Adonain ihminen ei voi olla sokea tai likinäköinen, joka on unohtanut puhdistuneensa entisistä synneistänsä (1 Piet. 1:9), vaan hänen tulee jatkuvasti nähdä itsessään asuva synti. Tämän tietoisuuden kadottajille Shaul kirjoitti: "Elohimini on taas nöyryyttävä minua teidän tykönänne, ja että joudun suremaan monen tähden, jotka ennen ovat synnissä eläneet eivätkä ole katuneet sitä saastaisuutta ja haureutta ja irstautta, jotka ovat harjoittaneet (2 Kor. 13:21)." Shaul kirjoitti korinttolaisille sillä sydämen rakkaudella, jossa hän tunsi olevansa suurin syntinen (1 Tim. 1:15). Hän oli hyvä taivasten kuningaskunnan uskovien esimerkki katumuksen tuomasta hedelmästä. On tehtävä kutsumuksen kautta valinta lujaksi! Tätä seuraa lupaus: "Sillä jos sen teette, ette koskaan lankea (2 Piet. 1:10)."

Herääminen on taivasten kuningaskunnan seurakunnan normaalitila. Kristillisellä valtakunnalla heräämistä ei tapahdu koskaan, koska siellä on kaikki epätervettä ja epänormaalia. Joko taivasten kuningaskunnan seurakunta tahtoo heräämistä ja rakastaa, tai palata lavealle tielle ja vihata. Joko taivasten kuningaskunnan seurakunta haluaa tehdä Hänen tahtonsa, tai sitten palata kristilliseen valtakuntaan ja vastustaa Häntä.

Seuraavaksi kirjoitan vapautuksesta, josta olisi voinut tulla taivasten kuningaskunnassa tapahtuva herääminen. Kirja kertoo siis hengellisestä vapautuksen ajasta, jonka etenemisen taivasten kuningaskunnan heräämiseksi, nykyajan kristityt lopulta estivät.

Lyhyt referaatti, tiivistelmä, kirjasta: Ihmeellisiä "herätyksiä":

1800-luvulla eli muuan Charles G. Finney. Hän oli lakimies ja oli opiskeluaikoinaan lukenut paljon Tooraa, ja "herätyksen" alkaessa hän rukoili kolme kertaa päivässä. Hän kävi herättelemässä uskovia veljiään hyvin varhain aamulla rukoilemaan. Herätyksen parhaimpana aikana jopa 50 000 ihmistä tuli viikon aikana Jahushuan luokse. Hän kertoi kirjassaan sielunsa ja sydämensä tilasta: "Mieleni lepo oli kuvaamaton. En voi sitä selittää. Elohimin ajatteleminen oli suloista sielulleni, ja minut oli vallannut syvä hengen rauha. Otin seinältä viuluni ja aloin vanhasta tottumuksesta soittaa ja laulella joitakin hengellisiä lauluja. Mutta niin pian kuin aloin laulaa noita pyhiä sanoja, purskahdin itkuun. Sydämeni oli ihan sulana ja tunteeni sellaiset, etten voinut kuulla omaa ääntäni käymättä ylen herkäksi. Tunteeni ja ajatukseni olivat suloisia, niissä asui ikään kuin suuri hellyys."

Sen jälkeen kun hän oli itkenyt ilmestyksessä Jahushuan jalkojen juuressa syntisyyttään, hän kirjoittaa Pyhän Hengen kasteesta näin: "Ilman, että olin sitä odottanut, ilman että minulla olisi ajatustakaan, että sellainen oli minua varten, ilman että muistaisin kenenkään koskaan maininneen koko asiasta, Pyhä Henki laskeutui minuun ikään kuin kulkien läpi sieluni ja ruumiini. Oli kuin olisi sähköaalto käynyt yhä uudestaan lävitseni. Niin, oli kuin olisi sula rakkaus vuotanut olemukseeni, aalto aallon perästä. Tosin en pysty sitä kuvaamaan. Tunsin kuin itse Elohimin henkäyksen. Muistan selvästi, että se oli suunnattoman suurten siipien löyhytystä. En voi sanoin kuvata ihmeellistä rakkautta, joka vuodatettiin sydämeeni. Itkin ääneen ilosta ja rakkaudesta. En tiedä, mutta mieleni tekisi sanoa, että minä suorastaan huusin ilmi sydämeni sanoin kuvaamattoman hurmion. Nämä aallot valahtivat ylitseni yhä uudelleen, toinen toisensa jälkeen, kunnes muistan huudahtaneeni: 'Minä kuolen, jos nämä aallot vielä käyvät ylitseni'. Sanoin: 'Adonai, minä en kestä enempää, enkä kuitenkaan tuntenut minkäänlaista kuolemanpelkoa'.

Kuinka kauan tätä tilaa jatkui ja kuinka kauan tämä henkikaste vyöryi ylitseni ja lävitseni, en tiedä. Mutta sen tiedän, että oli jo iltamyöhä, kun muuan kuoroni jäsen - olin nimittäin "kuoroni johtaja" - tuli toimistoon minua tervehtimään. Hän kuului "seurakuntaan". Hän tapasi minut ääneen itkemästä ja sanoi minulle: 'Mikä teitä vaivaa, Mr. Finney'? Vähään aikaan en voinut vastata hänelle. Sitten hän sanoi: 'Oletko kipeä'? Keräsin kaiken voimani ja sanoin: 'En, mutta niin onnellinen, etten voi elää'.

Sitten hän kertoi rukoilleensa koko seuraavan yön aina seuraavaan iltaan asti. Sen jälkeisenä aamuna hän jälleen täyttyi Pyhällä Hengellä. Hän kertoo kirjassaan: 'Nousin polvilleni vuoteessa ja itkin ääneen ilosta, enkä voinut vähään aikaan tehdä muuta kuin vuodattaa sydäntäni Elohimille; niin oli tämä henkikaste minut vallanut'. Oli niin kuin olisi siihen nyt aamulla liittynyt lempeää nuhdetta. Henki tuntui sanovan minulle: 'Tahdotko epäillä? Tahdotko epäillä'? Huusin: 'En, en tahdo epäillä, en voi epäillä'!

Pian Charles aloitti julistustehtävän. Hän kertoi: 'Sydämeni oli niin täysi, että meni toista viikkoa ilman että tunsin halua nukkua tai syödä. Oli kuin minulla olisi kirjaimellisesti ollut ruokaa, josta ei maailma tiennyt. En tuntenut unen tai ruoan tarvetta. Sydämeni oli tulvillaan Elohimin rakkautta. Näin jatkoin monta päivää, kunnes huomasin, että minun täytyi levätä ja nukkua muutoin tulisin sairaaksi. Tästä syystä kävin työssäni varovammaksi, söin säännöllisesti ja nukuin niin paljon kuin saatoin. Elohimin sanalla oli ihmeellinen voima. Joka päivä sain hämmästyksekseni kokea, että vain muutamat jollekin yksityiselle lausutut sanat pistivät häntä sydämeen kuin nuoli.

Rukouselämästään hän kertoo: 'Vietin pitkät ajat rukouksessa; joskus rukoilin luullakseni kirjaimellisesti lakkaamatta'. Rukoukseen panin suurta painoa "herätyksen" syntymisen välttämättömänä ehtona. Kuolemattomien sielujen taakka painoi minua. Joskus minut valtasi sellainen hellittämättömyyden henki, että sanoin Elohimille Hänen luvanneen kuulla minua ja etten voinut enkä tahtonut kieltävää vastausta. Usein huomasin myös yksityisten paastopäivien pitämisen hyödylliseksi, ja olin siihen hyvin halukas. Sitten hän kertoo, millaista hänen rukouksensa oli: 'Taistelin, mutta en voinut sanoa montaa sanaa. Saatoin vain voihkia ääneen ja syvästi. Minun täytyi kulkea huoneessani tuskissani. Ainoastaan itkin ja voihkin kykenemättä pukemaan sanoiksi pyyntöäni'. Tämä oli erikoista, että hän ihmetteli, miksi sieluni oli pantu tällaiseen harjoitukseen. Niinpä kysyin toiselta uskovalta asiaa ja sain vastaukseksi: 'Sehän on sielusi työtä'.

Ennen herätystä seurakunnan rukoukset kaikuivat kuuroille seinille. Seurakuntalaiset olivat hyvin maailmallisia, ja kääntymättömät ihmiset syyttivät heidän kulkevan muotien, tapojen ja maailmallisuuden etunenässä. Uskovien keskuudessaan syntiä pidettiin vain puutteena, joka johtuu ihmisluonnon välttämättömästä vajavuudesta, niin kauan kuin tätä puutetta ei Elohimin armo ollut korjannut. Synnin tekemisestä oli tullut aika ajoin luvallinen tapaturma" tai oikeastaan välttämätön paha, jonka muka Elohimin rajaton viisaus ja rakkaus paransi. Uskovat olivat kaavoihin kangistuneita, turhantarkkoja ja pelkäsivät uusia työmenetelmiä. Näiden uskovien rukoukset eivät tulleet kuulluiksi, koska he eivät itsekään uskoneet niiden tulevan kuulluiksi. Rukouksissaan yhä uudestaan he tunnustivat, etteivät olleet varmoja "herätyksen" saamisesta. Uskovien rukouskokoukset olivat rukouskokousten irvikuvia. Aivan kuin uskovat olisivat tulleet avoimesti koolle pilkatakseen Elohimia, edellyttäen, että Shadai oli vastuussa kaikkeen siihen, jos rukouksiin ei tullut vastauksia. Vaikka heitä Pyhä Henki vakuutti totuudesta, he silti itsepintaisesti tahtoivat kulkea omaa tietään. Vaikka he sanoivat puolustuksekseen riippuvaisuutensa Pyhästä Hengestä, he kuitenkin alati Häntä vastustivat. Heidän mielestään kaikki muu oli epäjärjestystä paitsi se, mihin he olivat tottuneet. Uskovat odottivat Elohimin tekevän, mitä Hän on käskenyt uskovien itsensä tehdä.

"Herätyksen" keskellä uskovien keskuudessa tapahtui suuri muutos, vallitsi ihmeellinen rukouksenhenki, ja sama tuntemistapa liitti heidät kiinteästi yhteen. Oli yleistä, että nuorilla kääntyneillä rukous tuli ahkeraan harjoitukseen, ja joskus siinä määrin, että heidän oli rukoiltava kaiket yöt muiden sielujen pelastusta, kunnes heidän ruumiinsa voimat aivan nääntyivät. Pyhä Henki voimakkaasti ahdisti uskovia, joita kuolemattomat sielut tuntuivat painavan taakkana, minne menivätkin. He olivat hyvin vakaita ja tarkkoja sanoissaan ja teoissaan. Oppi ihmisen vastuunalaisuudesta pääsi uudelleen kunniaan mitä jyrkimmässä ja kirjaimellisemmassa muodossa, ja sen mukana uudistui syvä tietoisuus synnistä. Usein tapasi uskovaisia, jotka kohdatessaan toisensa eivät ryhtyneet juttelemaan, vaan polvistuivat rukoilemaan.

Siellä oli monia ihmisiä, joiden sydämellä oli ihmissielut raskaana taakkana. Heidän voimansa ja aikansa kului rukouksessa. Monesti nämä ihmiset eivät jaksaneet seisoa, vaan vääntelehtivät lattialla ja valittivat tuskissaan. He rukoilivat melkein koko ajan, yöt, päivät ja suuressa sieluntuskassa. Rukouksen kuulemisia tapahtui joka puolella niin silmiinnähtävän paljon enemmän, että kaikkien täytyi tulla vakuutetuiksi, että Elohim aivan päivittäin ja hetkittäin vastasi rukouksiin. Jos tapahtui jotakin, joka uhkasi vahingoittaa työtä, jos jokin katkeruuden juuri näytti putkahtavan esiin tai ilmeni taipumusta kiihkoiluun tai epäjärjestykseen, peljästyivät uskovat ja antautuivat rukoilemaan, että Elohim johtaisi ja valvoisi kaikkea. Ihmeellistä oli nähdä, kuinka monesti ja millä keinoin Elohim vastauksena rukoukseen poisti esteet tieltä.

Suhteestaan Jahushuaan Charles kirjoitti: Olin rukoillessani tullut hyvin lähelle Elohimia. En tiedä yhteyteni Jahushua Messiaaseen olleen koskaan niin läheinen kuin näihin aikoihin. Hänen läheisyytensä oli niin todellinen, että itkin ilon, kiitollisuuden ja rakkauden kyynelissä.

Charles kirjoittaa kuinka uskovat aluksi pitivät hänen saarnoistaan, mutta kun hänen saarnansa tarkoitus oli asettaa heidät katumukseen, muuttui uskovien asenteet saarnoja kohtaan kielteisiksi. Charles piti sellaista julistamista turhana, jos uskovat eivät katuneet ja tehneet parannusta. Sellainen uskovien asenne oli Charlesin mielestä Elohimin ja Hänen hallintavaltansa hylkäämistä. Se oli ei uskovien ihmisten kääntymisen, Pyhän Hengen ja "herätyksen" vastustamista. Aina ensin paikkakuntien uskovien tuli itse "herätä". Koskaan seurakunnan ulkopuolella olevat ihmiset eivät tulleet kääntymykseen ilman sitä, että seurakunta "heräsi". Charles kertoo, kuinka uskovat ihmiset aluksi tulivat vihaa täyteen, uhkailivat ja sadattelivat, mutta kun Pyhä Henki kosketti voimakkaasti heidän omiatuntoansa, he tulivat synnintuntoon ja sielunhätään. Pian he tulivat katumuksen ja parannuksen kautta "herätykseen" sisälle.

Saarnoistaan Charles kirjoittaa: 'En ollut ensinkään ajatellut, mitä saarnaisin; näin tein yleensä näihin aikoihin. Minussa oli Pyhä Henki, ja minä tunsin aivan turvallisesti tietäväni toiminnan hetken lyödessä, mitä minun oli saarnattava. Elohimin Henki tuli ylitseni sellaisella voimalla, että oli kuin olisin suunnanut tykkitulen. Elohim puhui minun kauttani, niin että Hänen sanansa raivasi kaikki esteet tieltään. Se oli tuli ja vasara, joka vuoret musersi; se oli miekka, joka tunki läpi ja erotti sielun ja hengen. Näin, että synninhätä levisi koko seurakuntaan'.

Kirjassa kerrotaan, kuinka ihmiset valtasi kammottava vakavuus: ihmiset alkoivat putoilla istuimiltaan joka puolella salia armoa huutaen. Vaikka saarnaajalla olisi ollut miekka kädessään, ei hän olisi voinut iskeä heitä tuoleiltaan alas niin nopeasti. Muutama sana sai voimakkaat miehet vääntelehtimään istuimillaan. Saarna repi ja raastoi ihmisiä, ja he olivat aivan hirvittävässä mielentilassa. He vaikeroivat ja suorastaan sanoen ulvoivat järkyttävä ilme kasvoillaan, sanoinkuvaamattomassa sieluntuskassa ja hädässä! Toiset kieriskelivät ja kiristelivät hampaitaan, kirjaimellisesti pureskellen kieltään kivuissansa. Jotkut pitivät kokoussalin pylväistä kiinni epätoivoisesti, koska pelkäsivät putoavansa helvettiin. Valtava oli totuuden voima Pyhän Hengen kautta. Sen aiheuttama kipu sai aikaan sietämätöntä sielunahdistusta. Joku huusi: 'Oi, Mr. Finney! Minä olen kadotettu! Minä olen kadotettu'! Charles sanoi tähän: 'Jos tämä on synninhätää, niin mitä on helvetti'? Jotkut pyörtyivät kaatuen lähellä seisovien varaan, jotka myös kaatuivat. Jotkut vaipuivat lattialle ja puhkesivat ääneen valittamaan kauhean tilansa ja kun perheet kokoontuivat heidän ympärilleen, synninhätä levisi heihin kaikkiin. Kaikki rukoilivat itsensä puolesta, mikäli saivat sanaa suustaan. JHWHn Henki oli vakuuttanut ihmiset niin voimakkaasti synnistä, että he itkivät kuin pienet lapset tunnustaen syntinsä ja koko heidän huomionsa oli yksinomaan Elohimin Hengen puheessa.

Kirjasta käy ilmi, että suurin "seurakunnan heräämisen" ja ihmisten kääntymisten este olivat nykyajan kristilliset lahkot ja eriseurat, jotka usein vastustivat kaikkea sitä, mikä johtaisi taivasten kuningaskunnan heräämiseen. He toivat kiihkolla esiin opillisia painotuksiaan ja toiset levittivät ilkeämielisiä huhuja. Eri lahkot alkoivat kerätä käännynnäisiä omiin kirkkoihinsa. Charles sanoi siihen: 'Se tuhoaa rukouksenhengen ja pysäyttää "herätyksen".' "Herätystä" syytetiin siitä, että se tekee ihmiset mielettömiksi. Charles vastasi siihen: 'Ihmiset ovat luonnostaan mielettömiä suhteessaan uskovaisuuteen, ja "herätys" pikemminkin heidät parantaa kuin saa järjiltään.

Korkea kirkollisuus väheksyi ja moittii "herätyksen teologiaa", joka heidän mielestään madalsi saarnatuolin arvoa ja oli "pappisviralle" häpeäksi ja saarna helvetistä tuli liian voimakkaalla painolla. Charles sanoi siihen: 'Näyttäkää minulle parempi tapa. Näyttäkää minulle työnne hedelmät, ja jos ne ovat niin paljon parempia kuin minun, osoittaakseen, että teidän on parempi, niin tahdon omaksua teidän kantanne. "Kirkolliset uskovat" käyttivät erikoista vakoilujärjestelmää, jonka tarkoituksena oli "pappien" ja "seurakuntien" yhtymän syntyminen "herätystä" vastaan. Ilmeni "kirkollista" yritystä valjastaa "herätys" rahan keräämistä varten, uskovien keskinäistä luottamuksen ja sydänten yhteyden horjuttamista, ja niiden lisäksi he kylvivät lahkolaismieltä ja eripuraisuutta. "Kirkolliset" ihmiset eivät nähneet muuta tehokasta keinoa kuin liittyä yhteen nujertaakseen "herätyksen", mutta hankkeet epäonnistuivat täysin, koska Elohimin aikaansaamaa hanketta ei voinut kukaan kukistaa. Kaikkein parhaimmat hengelliset hedelmät saavutettiin, kun kokoontumisia pidettiin ennemmin seurataloissa ja kaduilla kuin kirkoissa ja lahkojen rakennuksissa. Charles osoitti "herätyksen" vastustajille, että he olivat niskureita ja ympärileikkaamattomia sydämiltään ja korviltaan ja aina vastustivat Pyhää Henkeä. Hän pyysi heitä luopumaan vastustuksestaan, ottamaan vastaan Pyhän Hengen neuvot ja opetukset ja antautumaan Messiaalle. Monet ihmiset, jotka nousivat Elohimin "herätystä" vastaan, kuolivat äkkikuolemalla "herätyksen" aikana.

Kaupungeissa synnin oli pakko piileksiä. Julkista siveettömyyttä ei siedetty hetkeäkään. Kaupungit olivat täynnä rukousta. Kaikkialta kuului rukouksen ääntä. Missä kaksi tai kolme uskovaa olivat yhdessä, he rukoilivat. Missä ikinä he kohtasivatkaan, he rukoilivat. Kerrotaan, että rukouskokous oli 320 penikulmaa pitkä. Jos jossakin oli joku kääntymätön, varsinkin joku vastustaja, heti pari, kolme uskovaa teki hänet erikoiseksi rukouksen esineeksi. Monet ohikulkevat, jotka jäivät kaupunkeihin aterioimaan tai yöpyivät, tulivat kovaan synninhätään ja pian tulivat kääntymykseen ennen kuin lähtivät kaupungeista. Rukouksen voimaan oli niin suuri luottamus, että ihmiset tuntuivat varsin suuressa määrin panevan rukouskokoukset saarnatilaisuuksien edelle. Heillä oli hyvä motto: Olemme saaneet neuvoa ja ohjausta, kunnes paaduimme, nyt on meidän aika rukoilla. "Herätys" valtasi kaikkien mielet. Rukouksesta ja uskosta puhuttiin kaikkialla, puodeissa, ravintoloissa, pankeissa, kaduilla ja muilla yleisillä paikoilla. Kaikkialla puhuttiin vain käynnissä olevasta sielujen pelastamistyöstä. "Herätys" kulki melkein kokonaan papeista ja saarnaajista riippumattomana tavallisesta opista osattoman, tietämättömän väestön keskuudessa.

Kotikokoukset tulivat hyvin yleisiksi. Kaikki alkoi siitä, kun joku tai jotkut uskovat kutsuivat koteihinsa toisia uskovia rukoilemaan. Kun kokouksista tuli liian isoja, ne jaettiin uusiin koteihin ja näin rukoustyö kasvoi - rukouksen tulimeri laajeni. Uskon asioita etsiviä ihmisiä he pyysivät koteihinsa sekä kaikkia niitä, jotka halusivat, että heidän puolestaan rukoiltaisiin. Tämä johti "seurakunnan" järjestettyyn toimintaan. Uskoontulleita ei haluttu ohjata jo olemassa oleviin "kirkkoihin", koska heidän pelättiin turvautuvan vaatimattomuudessaan vanhempiin uskoviin ihmisiin ja näin omivan heidän suruttomat uskonnolliset tapansa ja toimettomuutensa.

03.01. 2012; uudelleen 30.01.2012

Mauno K. Muokattu 25.10.2017